Älä välitä!

”Älä välitä”
Tämän lauseen olen kuullut esimiehen, työkaverin, työnjakajan, sosiaalityöntekijän, työterveyshoitajan – ja myös omasta suustani.
Älä välitä, kun asiakas saa aamupalan ja aamulääkkeet yhdeltä päivällä ja listalla on vielä päiväpaikatkin tekemättä, työaika loppumassa. Älä välitä, kun sekavan asiakkaan virtsanäytettä ei olekaan kukaan ottanut, kun tukisidokset jää kieputtamatta turvonneisiin jalkoihin, kun lääkkeet on väärin jaettu, tai jätetty taas jostain syystä antamatta. Älä välitä ahdistuneesta, itsetuhoisesta ikäihmisestä. Älä välitä, vaikka tiedät, ettei aamuvarhain heränneellä aamiaistaan odottavalla vanhuksella, ole ketään muutakaan, joka välittäisi.
Jos me hoitajat emme välitä, mitä jää? Lähimmäisen rakkaus on ihmisen sisimpään kirjoitettu koodi. Sydämen sulkeminen tarkoittaisi, että lakkaisimme näkemästä vanhuksen ihmisenä, arvokkaana yksilönä. Tätäkö me todella haluamme? Historia osoittaa mitä tapahtuu, ihmisen kadottaessa empatiakykynsä. Kyky myötäelää, välittää, on yksi arvokkaimmista asioista ihmisyydessä, se tekee vaikeastakin elämästä hieman siedettävämmän, tuo toivoa ja valoa. Hoitajan työ on erilaisia hoitotoimenpiteitä, huolehtimista ravinnosta ja lääkkeistä, mutta ennen kaikkea se on vierellä kulkemista. Välittämistä!
En suostu tottumaan laiminlyönteihin, joita kohtaan työssäni. En suostu hyväksymään, että tämä olisi normaalia kotihoidon arkea, minä tiedän, että me pystymme parempaan.
Minä näen sinut.
auttavat-kc3a4det-31

4 vastausta artikkeliin “Älä välitä!

  1. Surullista ..mutta totta..Voi kun muutkin uskaltaisivat puhua asioita mitä kohtaavat työssä.. Päättäjät sulkevat silmänsä näissä asioissa silmänsä kun pitää säästää..Unohdetaan ihmisarvo ja kunnioitus vanhuksia kohtaan..

    Tykkää

  2. Hoitajan pitää ottaa asia esille tiimipalavereissä ja pyytä apua työkavereilta. Jos tekee ylitöitä siitä huomaa ettei ehdi tekemään kaikkea töitä kotihoidossa.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s