Saattohoidon haasteet kotihoidossa

Liian vähän puhutaan saattohoidon haasteista kotihoidossa. Saattohoitoon koulutetaan nykyään jo melko hyvin, tuodaan esiin niitä erityispiirteitä, joita hoitoon kuuluu, mutta saattohoito kotona kotihoidon henkilökunnan näkökulmasta on jäänyt melko vähälle huomiolle. Omaisten osuus laadukkaan saattohoidon toteutumisessa on erittäin tärkeä, valitettavasti vain aina ei ole omaisia, tai läheisiä, jotka pystyisivät hoitoon osallistumaan ja kuitenkin yhä useampi haluaa olla kotona niin pitkään, kuin mahdollista, ehkä kuolemaan saakka.
Kun asiakkaalla on palliatiivinen hoitopäätös, voi kunto heikentyä hitaasti, ehkä vuosienkin ajan, mutta romahtaa yhtäkkiä, jolloin saattohoidon aloituksen pohtiminen tulee ajankohtaiseksi. Tällöin kaiken pitäisi kotona olla jo valmiina ja valmiiksi mietittynä.
Kun asiakkaan kunto heikkenee yllättäen, tarvitaan kotiin paljon apuvälineitä, hoitotarvikkeita, järjestelyitä. Kenenkään etu ei ole tilanne, jossa viikonloppuna tajutaan, ettei asiakas kykene nousemaan sängystä, joka on aivan liian matala ja näin ollen hoitajan ergonomiaa ajatellen huono, kotona ei ole siirtovyötä, ei liukulevyä, saati alusastiaa, vaippoja tai aikaa pidempään käyntiin. Voi olla, että käyntejä joudutaan lisäämään samalle päivälle, mutta asiakaslistat on jo suunniteltu, eikä niissä ole tilanteen vaatimaa väljyyttä. Hyvä, jos kotoa löytyy portatiivi, tai pyörätuoli jolla siirtyminen voi olla edes jotenkin mahdollista. Tällaisessa tilanteessa tarvittaisiin toinen hoitaja avuksi, mutta harva pystyy irrottautumaan omista asiakaskäynneistä, kun kello raksuttaa takaraivossa. Kotihoidossa joudutaan paljon luovimaan ja käyttämään kekseliäisyyttä, toisinaan meinaa hoitajankin usko loppua.
Kun palliatiivinen hoito vaihtuu saattohoidoksi, on asiakkaan tilanne jo selkeästi heikentynyt, voi olla jo runsaastikin erilaisia oireita ja pulmia. Kotihoidon henkilöstöltä vaaditaan hyvää ennakointia ja arviointikykyä, jotta muuttuvaan tilanteeseen reagoidaan ennakoiden. Vaikka sairauden aktiivisesta hoidosta on luovuttu, on hoitajan rooli palliatiivisen hoidon loppuvaiheessa ja saattohoitoon siirryttäessä hyvinkin aktiivinen. Tähän tarvittaisiin enemmän koulutusta ja keskustelua. Hoitajan on hankittava apuvälineet asiakkaalle jo ennen, kuin hän niitä tarvitsee. Toisinaan on vaikea arvioida mitä apuvälineitä ja hoitotarvikkeita tarvitaan. Pitää tuntea asiakas ja hänen tilanteensa hyvin, pitää olla tietoa sairaudesta ja siitä miten se tavanomaisesti etenee, kun kuolema lähenee. Lääkityksessä pitää myös olla jouston varaa, jos kivut yllättäen lisääntyvätkin, tai tulee vaikkapa voimakasta hengenahdistusta. Hoitajan on oltava ennakoivasti yhteydessä asiakkaan omaisiin, lääkäriin, muihin asiakkaan toivomiin tahoihin, esim. Pappiin. Tämä vaatii ammattitiatoa ja kokonaistilanteen vahvaa hallintaa. Pystytäänkö kotihoidossa näihin tarpeisiin vastaamaan, jos asiakkaan luona käy jatkuvasti eri hoitajia?
Kun asiakas saattohoidetaan kotiin, joutuu hoitaja usein vaikeiden kysymysten eteen. Mitä, jos yksin oleva asiakas tarvitsisikin jonkun lähelleen, vaikkapa voimakkaan ahdistuksen vuoksi, mutta ei pysty heikentyneen kuntonsa takia apua hälyttämään? Mitä, jos tuleekin vaikeita oireita, joihin ei ole osattu varautua etukäteen? Tuleeko lääkäri kotiin käynnille asiakkaan luo? Miten toimitaan, jos asiakas muuttuu sekavaksi, ehkä pelokkaaksi, eikä enää ymmärrä omaa tilannettaan, voiko hänet jättää yksin? Mitä, jos kivut lisääntyvätkin yön aikana ja hoitaja ei ole tavoitettavissa, eikä asiakas osaa itse ottaa tarvittavaa lääkitystä? Mitä, jos tarvitaan parikäyntiä, mutta sitä ei ole suunniteltu? Mitä, jos käyntiin suunniteltu aika ei ole lähelläkään sitä, mitä siihen todellisuudessa kuluu? Mitä, jos kotona hoitaminen on ergonomisesti mahdotonta?
Saattohoito on usein henkisesti raskasta, niin asiakkaalle, omaisille ja läheisille, kuin hoitohenkilökunnallekin. Kotihoidossa korostuu hoitajan vastuu, kun työtä tehdään asiakkaan luona useimmiten yksin. Hoitajan olisi tärkeä niin halutessaan saada purkaa ajatuksiaan, kysymyksiä ja esiin nousevia tunteita esim. oman tiimin kanssa, pohtia hoitoa ja ratkaisuja tilanteisiin, mutta onko tähän aikaa? Millä ajalla huomioidaan omaisia ja läheisiä? Aina asiakkaan luotakaan ei voi esim. soittaa omaisille. Myös muuttuvien tilanteiden kirjaaminen on tärkeää, mutta aikaa vievää.
Jokainen ihminen on yksilö ja tapa reagoida, tuntea ja toimia vaihtelee, joskus asiakkaan on vaikea hyväksyä lähestyvää kuolemaa, toisinaan omaiset eivät halua kohdata asiaa, vaan yrittävät olla, kuin mitään ei olisikaan. Tämä saattaa vaikeuttaa kuolevan valmistautumista lähtöön ja hoitajan tehtävä onkin auttaa sekä asiakasta, että omaisia sopeutumaan tilanteeseen. Kivun hoito on yksi saattohoidon kulmakivi, ja usein tarvitaan vahvojakin kipulääkkeitä osana laadukasta saattohoitoa. Toisinaan törmää ajatukseen, ettei lääkkeitä voi käyttää, kun ne ovat huumausaineita ja niistä tulee riippuvaiseksi, tai ne muuttavat ihmisen toisenlaiseksi. On erityisen ikävää, jos omaiset ja läheiset vastustavat kipulääkityksen toteutusta, tai puhuvat asiakkaan kieltäytymään siitä. Hoitaja saattaa joutua ristiriitaiseen tilanteeseen, kun tietää, että oireita ja olemista pystyttäisiin helpottamaan, mutta syystä, tai toisesta asiakas kieltäytyy tarjotusta avusta, vaikka selkeästi kärsii. Vaikka hoitohenkilökunnan tulee muistaa, että kyse on aina kuolevasta itsestään ja hän ensisijaisesti päättää itseään koskevista asioista, on kuitenkin tärkeää, että asiakasta kuunnellaan, pyritään ymmärtämään syytä käyttäytymisen takana, sillä joskus kyse on vääristä uskomuksista tai tiedosta, toisinaan pelko ohjaa käyttäytymistä ja kun siitä keskustellaan, asia näyttäytyykin uudessa valossa.
Nyt kun muistetaan, että kotihoidossa hoitaja on useimmiten asiakkaan luona yksin, käyntiaika on tiukka, tehtävää on jo käytännön hoidossa pesuineen, ruokailuineen ja muine hoitotoimenpiteineen yllin kyllin, vaatii tämä kaikki hoitajalta paljon. Asiakkaan kanssa pitäisi pystyä myös keskittymään nykyhetkeen, lukemaan lehtiä, kuuntelemaan musiikkia, keskustelemaan muista aiheista, kuin lähestyvästä kuolemasta, ehkä ulkoilemaan, jos asiakkaan kunto sen salli; Onko kotihoidossa tähän mahdollisuutta? Millaista on kotisaattohoito todellisuudessa, kun tiedetään, että kotihoidon resurssit ovat rajalliset, hoitajista saattaa olla kovastikin pulaa?
Tarvitaan keskustelua ja pohdintaa, miten saattohoito kotona toteutetaan mahdollisimman laadukkaasti ja ihmisyyttä kunnioittavasti silloinkin, kun omaisia ei ole ja asiakas haluaa ehdottomasti olla kotona. Miten turvataan saattohoidon onnistuminen, kun resurssit ovat rajalliset? Miten hoidetaan kuolevaa niin, että myös hoitaja tulee kuulluksi?
Kun asiakas sitten kuolee tulee hoitajan voida katsoa itseään peilistä silmiin ja tietää, että on hoitanut asiakasta hyvin ja kunnioittavasti, antaen aikaa ja läsnäollen. Hoitajan pitää voida tuntea ammattiylpeyttä, kun on saanut olla osaltaan saattamassa ihmistä viimeiselle matkalleen mahdollisimman tarkasti niin, kuin kuoleva itse on sitä toivonut ja halunnut. Silloin kotisaattohoito on onnistunut.

Yksi vastaus artikkeliiin “Saattohoidon haasteet kotihoidossa

  1. Älä välitä! Asioita, joita ei voi hoitaa, niin ei voi hoitaa. Niitä on ”hienoja” suunnitelmia, joita ei voi kuitenkaan toteuttaa, niin näillä vaan mennään.
    Ei kannata niin huolella kaikkeen paneutua ja kirjaimellisesti ottaa. Kun tiedät kotihoidon tilanteen, niin tiedät myös, mikä on mahdollista ja mikä ei.
    Tsemppiä!

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s