Onko suurin osa päivystyskäynneistä turhia?

Istun pääkaupunkiseudulla sairaalan puolella työvuorossa. Jo ties kuinka monetta viikkoa peräjälkeen osastot ovat tyhjillään ja päivystyksessäkin on verrattain hiljaista. Koronaepidemia käynnisti sairaalan puolella mielenkiintoisen ilmiön. Todella harvat ihmiset hakeutuvat enää päivystykseen tartunnan saamisen pelossa. Normaalitilanteessa päivystys on aina pulollaan ja osastopaikoista on huutava pula. Sanotaan että pakko tulla päivystykseen kun kotona ei pärjää. Mutta miten nyt sitten on pärjätty? Koronaepidemian jälkeen osastopaikkoja on ollut runsaasti ja päivystyksessä on ollut verrattain todella rauhallista. Onko tehohoitopuolella sitten täysi tungos? Ei. Sielläkin on tyhjiä paikkoja riittämiin, toki covid-19 potilaita hoidetaan mutta mitään kriisiä ei ole.

Mutta onko seuraava aalto tulossa? Onko huippua edes saavutettu vai onko sekin edessä? Kukaan ei tiedä varmasti, tulevaisuus näyttää. Kuitenkin suomalaisena olen saanut olla ylpeä siitä että kunnassani epidemiaan on varauduttu hienosti ja monet ihmiset ovat fiksusti ymmärtäneet olla hakeutumatta päivystykseen, ellei kyse sitten ole, niin päivystyksellistä hoitoa vaativasta tarpeesta.

Tästä päästääkin itse aiheeseen. Eli, kuinka suuri osa päivystyskäynneistä on oikeasti tarpeellisia normaaliolosuhteissa? Näin epidemian aikana näyttäisi että aika harva käynti päivystykseen on ollut todella tarpeellinen. Tämä johtuu siitä että epidemiatilanteessa ei päivystykseen kukaan, erityisesti iäkäs ihminen, halua hakeutua turhaan. Johtuuko kaikki sitten siitä että pääkaupunkiseutulaiset ovat kaikki mökkeilemässä? Varmasti tällä on vaikutuksensa.

Päivystys on jo pitkään toiminut eräänlaisena yleissijoituspaikkana. Se päivystää vuorokauden ympäri ja sieltä haetaan ratkaisua usein pitkäaikaisiin terveydellisiin ongelmiin joihin ei päivystyksellisesti kuulu ottaa kantaa. Erityisesti kotihoidon ja sairaalan yhteistyötä tulisi rakentaa niin että päivystyskäyntejä voitaisiin välttää viimeiseen asti. Sillä ilman epidemiaakin, päivystys ja sairaalaympäristö on aina valtava pöpöpesä, puhumattakaan siitä että päivystysreissu on iäkkäälle kotihoidon asiakkaalle raskas. Iäkkäiden hoivapaikkoja on vähennetty, ja tämä on jo pitkään näkynyt päivystyksen kuormituksessa kun monien pitkäaikaishoivapaikkaa odottavien asiakkaiden kunto ei yksinkertaisesti enää riitä kotona pärjäämiseen. Seurauksena on lukemattomia päivystyskäyntejä, kaatumisia, murtumia, ja iso joukko muita ilmiöitä joiden kustannus on, sekä taloudellisesti että inhimmillisesti, valtava.

Kumpa kotihoitoa saataisiin resurssoitua ja johdettua paremmin niin että kotihoidon työntekijät saisivat rauhassa tehdä sitä kuntouttavaa hoitotyötä, joka lisää aktiivisia ja elämänarvoisia elinvuosia jokaiselle kotihoidon asiakkaalle. Näin myös säästettäisiin kustannuksissa. Kumpa johtajat ja päättävät ymmärtäisivät kotihoidon hoitopanoksen arvon sekä seuraukset kun kotihoitoa johdetaan niin että sen toiminta sakkailee. Kumpa täällä sairaalan puolella oppisimme arvostamaan ja ymmärtämään kotihoidon tekemää arvokasta työtä. Ehkä voimme oppia jotain koronaepidemiasta.

13-3-10894390

Yksi vastaus artikkeliiin “Onko suurin osa päivystyskäynneistä turhia?

  1. Hyvä kysymys! Onko koronapelko suurempi kuin sen hetkinen oma tila? Näin voisi päätellä, jos päivystyksen odotussalit ovat hiljaiset. Itse olen työskennellyt vanhusten kanssa kotihoidossa ja työssäni havainnut, kuinka vanhuksia pidetään viimeiseen asti kotona, vaikka kotona olemisen kriteerit eivät enää täyty. Tästä seuraa turhia käyntejä päivystyksiin.Varsinkin muistisairaiden kohdalla tulee eteen, että hätätilanteessa turvaudutaan päivystys-sairaala-terveyskeskuspalveluun, kun muuta ei ole sillä hetkellä tarjolla, vaikka oikea paikka olisi ollut jo alunpitäen tehostettu ympärivuorokautinen palveluasuminen. Tuntuisi siltä, että tämän ryhmän palvelutarve on johonkin kadonnut, jos ei heitäkään päivystystiloissa näy tai sitten kirjoittajan kaipaama yhteistyö kotihoidon ja muun sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa on saatu toimimaan.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s