Kaikki kirjoittajan Admin artikkelit

Sisäilman laadusta kotihoidossa

THL uutisoi teettämäänsä tutkimusta, jonka mukaan suomalaiset kokevat, että kosteusvauriot, pienetkin tulisi korjata heti. THL on hyvin yllättynyt saamastaan tuloksesta. THL:n mukaan tutkimustuloksien valossa kaikki kosteusvauriot eivät aiheuta pysyviä terveysongelmia kuten astmaa.

Perusperiaate on,  että kosteusvauriot tulisi ennaltaehkäistä ja korjata THL:stä kerrotaan.  Samalla he ihmettelevät, miksi kansalaiset haluavat kosteusvauriot korjattavan.

Onko THL miettinyt, Miksi ihmiset kokevat, että kosteusvauriot tulisi korjata heti?

THL vetoaa tutkittuun tietoon. Eli ilmiö on olemassa vain, jos se on tutkittu tietyin menetelmin ja tietyin kysymyksenasetteluin. Tästä materiaalista vedetään johtopäätökset. Tiedemaailmassa tunnetaan lukuisia tilanteita, jossa uusi tutkimus on saattanut muuttaa radikaalisti edellisten tutkimuksien tulkintaa, tuomalla esiin uuden linkin päättelyketjuun.

Verrataanpa tiedettä ja kansalaisten kokemusta kylmettymisen ja sairastumisen välisestä yhteydestä. Ei ole pitkä aika, kun tiede väitti tämän olevan hölynpölyä samaan aikaan, kun kansalaisten kokemus ja perimätieto kertoivat toista. Sen jälkeen, kun tiede löysi pienet partikkelit, virukset ja bakteerit taudinaiheuttajina, uskottiin, että kylmettymisellä ja sairastuvuudella ei ole yhteyttä. Nyt kuitenkin uusimmat tutkimukset ovat löytäneet selvän yhteyden kylmettymisen ja sairastumisen välillä.  Mekanismi ilmiön takana on vielä arvailujen varassa. Ihmisten kokemus onkin siis ollut oikeassa, koska tutkimustiedosta on tehty päätelmiä vajavaisin tiedoin.
Tiede ei siis ole erehtymätöntä, eikä ihmisten kokemusmaailmaa tule aina sivuuttaa virheellisenä.

Toimitiloissaan ja työpaikoillaan kosteusvaurioille altistuneet ihmisten kokemusmaailmasta tiede ja tutkimus ovat olleet kaukana. Kun väki alkaa oireilla tiloissa, ensimmäinen kohtaaminen on liian usein vähättely. Akkojen kotkotuksia, hysteriaa, vaihdevuosioireisiin kuuluvaa kitinää. Sairaslomat johtuvat vain liiallisesta herkkyydestä hakeutua saikuttamaan. Arvioijat ovat yleensä niitä, jotka eivät itse vietä aikaa kyseisessä tilassa.
Liian usein isännöitsijät tai omistajan edustajat kokevat olevansa riittäviä asiantuntijoita arvioimaan tilat turvallisiksi. Korjaus kokemukset ovat olleet biosideillä seinän pesua ja uusi maali pintaan kajoamatta alkuperäiseen rakenteeseen. Voi voi, akat jatkavat valitustaan ja vanhemmat ottavat oireilevan lapsensa kotikouluun. Pelkkää kansalaishysteriaa!

Kosteusvaurion korjaaminen on venynyt liian pitkään, jos sen vuoksi ihmiset alkavat oireilla. Rakenteen ongelmat eivät välttämättä näy ulospäin, vaan ne havaitaan vasta, kun asukkaat oireilevat.  Tästä on liian pitkä matka vielä siihen, että oireet otetaan tosissaan ja aloitetaan asianmukaiset tutkimukset. Tutkimuksien laatu on ollut hyvin epätasainen. Kiitos koulutuksien ja sertifikaattien ollaan tässä menty selvästi eteenpäin.

Jokainen sisäilmasta aiheutunut astma on liikaa. Miksi tätä vähätellään? Puhumme ilmastonmuutoksesta, hiilijalanjäljestä, muovin uhasta. Huonosta rakentamisesta ja rakennuksen huollosta aiheutuneisiin luonnonvarojen tuhlaukseen pitää laskea myös astmalääkkeiden aiheuttama muovijätteen määrä, jota sairastuneet ihmiset tuottavat mahdollisesti lopun elämänsä.

Miksi ihmisten toive terveestä kodista, työpaikasta ja koulusta, joka ei aiheuta terveyshaittaa leimataan hysteriaksi? THL kansanterveyden korkeimpana viranomaisena on heittämässä bensaa liekkeihin.

Uuvuttavat taistelut vähättelyä vastaan on kansalaisten kokemusta, jota viranomaisten ei kannattaisi ohittaa. Vai kuinka vastuullista työnantajan toimintaa on sijoittaa kotihoidon toiminta tiloihin, jotka ovat todettu terveydelle haitalliseksi ja edellinen toimija työntekijöiden terveyshaitan vuoksi siirretty pois. Ja sama akkojen kitinä jatkuu…

istock-536080601

Saattohoidon haasteet kotihoidossa

Liian vähän puhutaan saattohoidon haasteista kotihoidossa. Saattohoitoon koulutetaan nykyään jo melko hyvin, tuodaan esiin niitä erityispiirteitä, joita hoitoon kuuluu, mutta saattohoito kotona kotihoidon henkilökunnan näkökulmasta on jäänyt melko vähälle huomiolle. Omaisten osuus laadukkaan saattohoidon toteutumisessa on erittäin tärkeä, valitettavasti vain aina ei ole omaisia, tai läheisiä, jotka pystyisivät hoitoon osallistumaan ja kuitenkin yhä useampi haluaa olla kotona niin pitkään, kuin mahdollista, ehkä kuolemaan saakka.
Kun asiakkaalla on palliatiivinen hoitopäätös, voi kunto heikentyä hitaasti, ehkä vuosienkin ajan, mutta romahtaa yhtäkkiä, jolloin saattohoidon aloituksen pohtiminen tulee ajankohtaiseksi. Tällöin kaiken pitäisi kotona olla jo valmiina ja valmiiksi mietittynä.
Kun asiakkaan kunto heikkenee yllättäen, tarvitaan kotiin paljon apuvälineitä, hoitotarvikkeita, järjestelyitä. Kenenkään etu ei ole tilanne, jossa viikonloppuna tajutaan, ettei asiakas kykene nousemaan sängystä, joka on aivan liian matala ja näin ollen hoitajan ergonomiaa ajatellen huono, kotona ei ole siirtovyötä, ei liukulevyä, saati alusastiaa, vaippoja tai aikaa pidempään käyntiin. Voi olla, että käyntejä joudutaan lisäämään samalle päivälle, mutta asiakaslistat on jo suunniteltu, eikä niissä ole tilanteen vaatimaa väljyyttä. Hyvä, jos kotoa löytyy portatiivi, tai pyörätuoli jolla siirtyminen voi olla edes jotenkin mahdollista. Tällaisessa tilanteessa tarvittaisiin toinen hoitaja avuksi, mutta harva pystyy irrottautumaan omista asiakaskäynneistä, kun kello raksuttaa takaraivossa. Kotihoidossa joudutaan paljon luovimaan ja käyttämään kekseliäisyyttä, toisinaan meinaa hoitajankin usko loppua.
Kun palliatiivinen hoito vaihtuu saattohoidoksi, on asiakkaan tilanne jo selkeästi heikentynyt, voi olla jo runsaastikin erilaisia oireita ja pulmia. Kotihoidon henkilöstöltä vaaditaan hyvää ennakointia ja arviointikykyä, jotta muuttuvaan tilanteeseen reagoidaan ennakoiden. Vaikka sairauden aktiivisesta hoidosta on luovuttu, on hoitajan rooli palliatiivisen hoidon loppuvaiheessa ja saattohoitoon siirryttäessä hyvinkin aktiivinen. Tähän tarvittaisiin enemmän koulutusta ja keskustelua. Hoitajan on hankittava apuvälineet asiakkaalle jo ennen, kuin hän niitä tarvitsee. Toisinaan on vaikea arvioida mitä apuvälineitä ja hoitotarvikkeita tarvitaan. Pitää tuntea asiakas ja hänen tilanteensa hyvin, pitää olla tietoa sairaudesta ja siitä miten se tavanomaisesti etenee, kun kuolema lähenee. Lääkityksessä pitää myös olla jouston varaa, jos kivut yllättäen lisääntyvätkin, tai tulee vaikkapa voimakasta hengenahdistusta. Hoitajan on oltava ennakoivasti yhteydessä asiakkaan omaisiin, lääkäriin, muihin asiakkaan toivomiin tahoihin, esim. Pappiin. Tämä vaatii ammattitiatoa ja kokonaistilanteen vahvaa hallintaa. Pystytäänkö kotihoidossa näihin tarpeisiin vastaamaan, jos asiakkaan luona käy jatkuvasti eri hoitajia?
Kun asiakas saattohoidetaan kotiin, joutuu hoitaja usein vaikeiden kysymysten eteen. Mitä, jos yksin oleva asiakas tarvitsisikin jonkun lähelleen, vaikkapa voimakkaan ahdistuksen vuoksi, mutta ei pysty heikentyneen kuntonsa takia apua hälyttämään? Mitä, jos tuleekin vaikeita oireita, joihin ei ole osattu varautua etukäteen? Tuleeko lääkäri kotiin käynnille asiakkaan luo? Miten toimitaan, jos asiakas muuttuu sekavaksi, ehkä pelokkaaksi, eikä enää ymmärrä omaa tilannettaan, voiko hänet jättää yksin? Mitä, jos kivut lisääntyvätkin yön aikana ja hoitaja ei ole tavoitettavissa, eikä asiakas osaa itse ottaa tarvittavaa lääkitystä? Mitä, jos tarvitaan parikäyntiä, mutta sitä ei ole suunniteltu? Mitä, jos käyntiin suunniteltu aika ei ole lähelläkään sitä, mitä siihen todellisuudessa kuluu? Mitä, jos kotona hoitaminen on ergonomisesti mahdotonta?
Saattohoito on usein henkisesti raskasta, niin asiakkaalle, omaisille ja läheisille, kuin hoitohenkilökunnallekin. Kotihoidossa korostuu hoitajan vastuu, kun työtä tehdään asiakkaan luona useimmiten yksin. Hoitajan olisi tärkeä niin halutessaan saada purkaa ajatuksiaan, kysymyksiä ja esiin nousevia tunteita esim. oman tiimin kanssa, pohtia hoitoa ja ratkaisuja tilanteisiin, mutta onko tähän aikaa? Millä ajalla huomioidaan omaisia ja läheisiä? Aina asiakkaan luotakaan ei voi esim. soittaa omaisille. Myös muuttuvien tilanteiden kirjaaminen on tärkeää, mutta aikaa vievää.
Jokainen ihminen on yksilö ja tapa reagoida, tuntea ja toimia vaihtelee, joskus asiakkaan on vaikea hyväksyä lähestyvää kuolemaa, toisinaan omaiset eivät halua kohdata asiaa, vaan yrittävät olla, kuin mitään ei olisikaan. Tämä saattaa vaikeuttaa kuolevan valmistautumista lähtöön ja hoitajan tehtävä onkin auttaa sekä asiakasta, että omaisia sopeutumaan tilanteeseen. Kivun hoito on yksi saattohoidon kulmakivi, ja usein tarvitaan vahvojakin kipulääkkeitä osana laadukasta saattohoitoa. Toisinaan törmää ajatukseen, ettei lääkkeitä voi käyttää, kun ne ovat huumausaineita ja niistä tulee riippuvaiseksi, tai ne muuttavat ihmisen toisenlaiseksi. On erityisen ikävää, jos omaiset ja läheiset vastustavat kipulääkityksen toteutusta, tai puhuvat asiakkaan kieltäytymään siitä. Hoitaja saattaa joutua ristiriitaiseen tilanteeseen, kun tietää, että oireita ja olemista pystyttäisiin helpottamaan, mutta syystä, tai toisesta asiakas kieltäytyy tarjotusta avusta, vaikka selkeästi kärsii. Vaikka hoitohenkilökunnan tulee muistaa, että kyse on aina kuolevasta itsestään ja hän ensisijaisesti päättää itseään koskevista asioista, on kuitenkin tärkeää, että asiakasta kuunnellaan, pyritään ymmärtämään syytä käyttäytymisen takana, sillä joskus kyse on vääristä uskomuksista tai tiedosta, toisinaan pelko ohjaa käyttäytymistä ja kun siitä keskustellaan, asia näyttäytyykin uudessa valossa.
Nyt kun muistetaan, että kotihoidossa hoitaja on useimmiten asiakkaan luona yksin, käyntiaika on tiukka, tehtävää on jo käytännön hoidossa pesuineen, ruokailuineen ja muine hoitotoimenpiteineen yllin kyllin, vaatii tämä kaikki hoitajalta paljon. Asiakkaan kanssa pitäisi pystyä myös keskittymään nykyhetkeen, lukemaan lehtiä, kuuntelemaan musiikkia, keskustelemaan muista aiheista, kuin lähestyvästä kuolemasta, ehkä ulkoilemaan, jos asiakkaan kunto sen salli; Onko kotihoidossa tähän mahdollisuutta? Millaista on kotisaattohoito todellisuudessa, kun tiedetään, että kotihoidon resurssit ovat rajalliset, hoitajista saattaa olla kovastikin pulaa?
Tarvitaan keskustelua ja pohdintaa, miten saattohoito kotona toteutetaan mahdollisimman laadukkaasti ja ihmisyyttä kunnioittavasti silloinkin, kun omaisia ei ole ja asiakas haluaa ehdottomasti olla kotona. Miten turvataan saattohoidon onnistuminen, kun resurssit ovat rajalliset? Miten hoidetaan kuolevaa niin, että myös hoitaja tulee kuulluksi?
Kun asiakas sitten kuolee tulee hoitajan voida katsoa itseään peilistä silmiin ja tietää, että on hoitanut asiakasta hyvin ja kunnioittavasti, antaen aikaa ja läsnäollen. Hoitajan pitää voida tuntea ammattiylpeyttä, kun on saanut olla osaltaan saattamassa ihmistä viimeiselle matkalleen mahdollisimman tarkasti niin, kuin kuoleva itse on sitä toivonut ja halunnut. Silloin kotisaattohoito on onnistunut.

Kotihoidon haamuhoitajat 👻

Tänään taas oli monta haamuhoitajaa meillä töissä. Aamulla työnjärjestely ilmoitti, että kuusi hoitajaa kahdeksastatoista puuttuu. Sijaisuudet ei täyty. Listoja tiivistetään sairaanhoitajat peruvat suunnitellut työnsä ja ottavat listoilleen niin monta asiakaskäyntiä, kun pystyvät. Loput jaetaan lähihoitajien kesken. Pahimmillaan suunnittelulistassa on kolme käyntiä päällekkäin. Suihkuja perutaan, vaan välttämättömin tehdään, jos sekään. Asiakas turvallisuus on uhattuna.
Aika pieni palkka on kotihoitajilla, kun perusoletuksena on ammattiosaamisen lisäksi itsensä kloonaamisen taito ja teleporttaus, kun siirtymisiin ei ole varattu aikaa.

Pahimmillaan on kulunut viikkoja, että päivittäin esimies kuuluttaa tuplavuoron tekijää, kun iltaan ei ole saatu sijaista. Johto on voimaton. Sijaisia ei saada. Toimia on auki, mutta hakijoita ei ole. Työntekijöillä ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin joustaa. Eihän kotihoidossa ole haamuhoitajia. Ketään ei ole petkutettu suunnittelemalla tarkoituksellista vajautta. Eihän?

Onko nykyinen tilanteemme oikeasti vain tosiasia, mille ei olisi voinut tehdä mitään?Mitä tapahtui ennen nykyistä kriittistä henkilöstövajetta, joka uhkaa jo asiakasturvallisuutta?

Kaikki alkoi tilastoinnista. Kaupungissamme tilastoidaan asiakasajaksi vain asiakkaalla vietetty aika. Asiakastyötä ei esimerkiksi ole asiakkaan roskien vienti, lääkkeiden nouto, puhelinkeskustelut asiakkaan tai omaisen kanssa, lääkekorttien ja hoito ja palvelu suunnitelmien tekeminen jne. Tilastot näyttävät, että luppoaikaa on enemmän kuin onkaan. Jos asiakaskäyntejä on paljon, myös siirtymisiin kuluva aika nousee.

Johto keksi, että kotihoitoa voidaan tehostaa siirtämällä vakansseja toiseen yksikköön. Jos työntekijä sairastuu, saadaan sisäinen sijainen poolista. Tällä lupauksella voitiin suunnitella enemmän asiakaskäyntejä per hoitaja. Ja aluetta voitiin pyörittää vähemmällä hoitaja määrällä. Väljyyttä ei tarvita, kun paikkaaja saadaan poissaolon ajaksi helposti. Samaan aikaan kehittyvällä alueella asiakasmäärät kasvoivat nopeasti. Asiakasmäärien hoitamiseksi perusmiehityksen lisäksi tarvittiin päivittäin kymmenen sijaista.

Kun vakansseja vapautui, kaupungin vanhuspalvelun johtajan päätöksen alla olivat täyttöluvat. Täyttölupia tuli nihkeästi. Vuokratyövoimalla esimiehet joutuivat pyörittämään arkea. Vakituisia työntekijöitä olisi vielä ollut saatavilla, mutta se ei vanhuspalvelujohtajaa kiinnostanut. Onneksi meillä oli useita kokeneita ammattilaisia sijaisina, jotka halusivat vapauden päättää itse työstään. Koska sijaisten määrä oli lähes vakio, saivat he mahdollisuuden suunnitella vuoronsa jo viikoiksi eteenpäin. Asiakastyö oli turvattu.

Tämäpä ei käynyt johdolle. Esimiehiltä vietiin pois oikeudet sopia sijaisuuksista. Valta siirrettiin keskitetysti työnjärjestelyn esimiehelle. Tavoitteena oli vuokratyön tarpeen eli keikkalaisten vähentäminen. Hyvät vakituiset sijaiset menetettiin saman tien, koska puutteet laitettiin hakuun vasta muutamia tunteja ennen työvuoron alkua. Ei itsensä keikkatyöllä elättävä ammattilainen voi odottaa viimeiseen tuntiin, tuleeko keikkapyyntö vai ei. Heille oli muitakin töitä tarjolla. Koska sijaisten saaminen oli hankalaa, täytyi heitä kalastella kaikista mahdollisista vuokratyöfirmoista.

Koska tämä ei vielä riittänyt, Vanhuspalvelujohtajamme päättikin sitten kesken sopimuksen, että vanhuspalveluissa voimme käyttää ainoastaan kaupungin itse osittain omistamaa vuokratyöfirmaa. Siitä seurasi, että työntekijöitä ei saatu riittävästi ja asiakasturvallisuus oli uhattuna. Vuoden verran tätä hullutusta kesti, kunnes sijaisten hankkiminen siirrettiin vaivihkaa takaisin esimiehille. Valitettavasti suurin vahinko oli jo tapahtunut. Suurin osa hyvistä sijaisista oli menetetty. Kotihoidon pyörittäminen lähes kielitaitidottomilla sijaisilla, joita on luvattoman paljon, on haastavaa. Olemme kuitenkin kiitollisia jokaisesta, joka enää suostuu meiltä keikan ottamaan. Moni ottaa sen ensimmäisen ja täyden työlistan tehtyään päättää, että palkkansa voi saada helpommallakin.

Tilanne on ollut jo pitkään kriittinen. Vanhuspalvelujohtajakin on jo suostunut avaaman kukkaronnyörejä ja vakansseja on auki. Maine on mennyt. Työtilat ovat ahtaat, jossa infektiot leviävät herkästi. Sairaspoissaoloja tulee jo tämän vuoksi. Parkkipaikkoja ei ole autolla liikkuvalle, edes kohtuullisesta maksusta. Yhtään hakijaa ei ole. Listoja tiivistetään kokoajan ja työntekijöitä syyllistetään , että viettävät aikaa suunniteltua vähemmän asiakkailla. Milloin mitäkin työntekijät ovat tehneet väärin. Nyt työhyvinvoinnin nimissä vielä halutaan nostaa asiakasprosentit 70%. Nykyisetkään prosentit toimisivat vain, jos aina saisi tekijän poissaolijan tilalle. Tätä työnantaja ei ole pystynyt hoitamaan.

Meidän kotihoidon tilannetta voi hyvällä syyllä verrata hoitokotien haamuhoitaja ongelmaan. Johto on omalla toiminnallaan ja päätöksillään ajanut työvoimatilanteen täydelliseen umpisolmuun. Kun esimiehistö on pyytänyt edes keskustelua aiheesta, on johto ohittanut tämän pyynnön välinpitämättömästi. Ongelma on sama kuin hoitokodeissa, kun henkilökuntaa on liian vähän, tulevat vanhukset hoidetuksi halvemmalla.

👻

Kuka kusi muroihin

Hiljattain meidänkin kotihoidossa päästiin lehtien otsikoihin, valitettavasti. Arki on ollut rankkaa. Johto on rakentanut kestämättömiä prosesseja, jotka näyttävät paperilla hienoilta ja ennen kaikkea monimutkaisilta. Paperille piirretyt prosessikuvaukset ovat niin monimutkaisia, että eivät ole enää toteuttamiskelpoisia, mutta hienolta näyttää. Johto ihastelee powerpoint esityksiään kilpaa, mutta kukaan ei uskalla kysyä, mitä tämä tarkoittaa käytännössä, ettei tulisi paljastetuksi, että ei saa kaaviosta mitään selvää. Nyökytellään ja hymistellään, että juu-u hieno on. Keisarilta puuttuu vaatteet ja prosessista järki, mutta henkilökunnan ääni ei kuulu. Prosessi ei toimi. Prosessi on liian monimutkainen tai aikaa vievä tai liian riskialtis.
Lukuisat kerrat on meilläkin henkilökunta tuskastunut siihen, että eivät tule kuulluksi päätöksenteossa. Hierarkisessa järjestelmässä ehkä lähiesimiehet näkevät ja ymmärtävät arjen ongelmat, mutta päätökset tehdään kaukana heidän yläpuolellaan. Tyypillistä on, että käytännöntason asioita ratkaistaan tasolla, jossa arki ei kosketa. Pieleen menee. Ketään ei kiinnosta kuulla kentän ääntä, varsinkin, jos se on kriittinen.
Kun johdon määrittelemät ohjeet ja säännöt eivät toimi käytännössä, yrittää jokainen räpiköidä arjessa kuinka taitaa, soveltaen omaa osaamistaan ja käytännön kokemustaan asiakkaiden parhaaksi. Organisaatio heittää hurjan määrän osaamista ja kenttäolosuhteiden tuntemusta hukkaan johdon ylimielisellä asenteella ja valinnallaan olla kuulematta kenttää.
Henkilökunta päivittäin paikkaa johtamisen puutteita arjessa ja tekee jatkuvaa pelastustyötä. Arki vaan ei kiinnosta johtoa. Tilastoja vaan on kivempi lukea ja välttyä arjen monimutkaisuudelta. Tilastojohtaminen on johdolta oman työnsä pakenemista. Pää piiloon vaan tilaston alle, niin voin  leikkiä olevani kartalla. Kun jotain sattuu, voin syyttää työntekijöitä, että olette oikaisut prosesseista. Mutta jos tutkitaan niitä kaikkia powerpointteja ja ressussointeja ja tavoitteita yhtäaikaa, huomataan, että ne ovatkin yllätys keskenään ristiriidassa. Mutta sehän ei johtoa kiinnosta.
Ja joskus käy, että henkilökunnan venyminen ja pelastukset eivät riitä ja asiakkaan terveys vaarantuu. Henkilökunta, joka ei ole saanut johtoa millään kuulemaan arjen ongelmista vastaavat innokkaiden lehtimiesten kysymyksiin omista huolistaan. Näin tapahtui meilläkin. Ja sen jälkeen johto otti opikseen ja alkoi kuunnella hoitotyön tekijöitä. Ei vaiskaan. Tosiasiassa johto lähetti paimenkirjeen saatesanoilla; lehdistölle puhujat ovat omiin muroihin kusijoita.
Eikö se ole se johto siellä astialla  sepalus auki, jos eivät ymmärrä, että aisat, jotka pitää tulla kuulluksi, tulevat kuulluksi aina, viimeistään julkisuuden kautta, jos johto itse ei suostu kuulemaan.
urination

Älä välitä!

”Älä välitä”
Tämän lauseen olen kuullut esimiehen, työkaverin, työnjakajan, sosiaalityöntekijän, työterveyshoitajan – ja myös omasta suustani.
Älä välitä, kun asiakas saa aamupalan ja aamulääkkeet yhdeltä päivällä ja listalla on vielä päiväpaikatkin tekemättä, työaika loppumassa. Älä välitä, kun sekavan asiakkaan virtsanäytettä ei olekaan kukaan ottanut, kun tukisidokset jää kieputtamatta turvonneisiin jalkoihin, kun lääkkeet on väärin jaettu, tai jätetty taas jostain syystä antamatta. Älä välitä ahdistuneesta, itsetuhoisesta ikäihmisestä. Älä välitä, vaikka tiedät, ettei aamuvarhain heränneellä aamiaistaan odottavalla vanhuksella, ole ketään muutakaan, joka välittäisi.
Jos me hoitajat emme välitä, mitä jää? Lähimmäisen rakkaus on ihmisen sisimpään kirjoitettu koodi. Sydämen sulkeminen tarkoittaisi, että lakkaisimme näkemästä vanhuksen ihmisenä, arvokkaana yksilönä. Tätäkö me todella haluamme? Historia osoittaa mitä tapahtuu, ihmisen kadottaessa empatiakykynsä. Kyky myötäelää, välittää, on yksi arvokkaimmista asioista ihmisyydessä, se tekee vaikeastakin elämästä hieman siedettävämmän, tuo toivoa ja valoa. Hoitajan työ on erilaisia hoitotoimenpiteitä, huolehtimista ravinnosta ja lääkkeistä, mutta ennen kaikkea se on vierellä kulkemista. Välittämistä!
En suostu tottumaan laiminlyönteihin, joita kohtaan työssäni. En suostu hyväksymään, että tämä olisi normaalia kotihoidon arkea, minä tiedän, että me pystymme parempaan.
Minä näen sinut.
auttavat-kc3a4det-31

Kuka vainko lähihoitajaksi?

Lähihoitajan työ vaatii vahvaa teoriaosaamista ja sen käytäntöön soveltamista. Lähihoitajan ammattitaitoa ei ratkaise vain ammattiosaaminen, vaan kohtaamisen taito ja inhimillisyyden ymmärtäminen. Lähihoitajan ammatti vaatii vahvaa eettistä ja moraalista perustaa. Tämä kaikki korostuu erityisesti kotihoidossa, missä hoitaja on yksin hauraan ja haavoittuvan ihmisen luona. Eikä yksin kotihoidossa, vaan kaikkialla lähihoitajan ammatti vaatii ihmiseltä eettisyyttä ja selkärankaa.

Lähihoitaja laittaa itsensä alttiiksi kohdatessaan ihmisen. Osa asiakaskohtaamisista on haastavia, osa jopa vaarallisia. Ammattitaito korostuu arjessa. Lähihoitajan joutuu työssään arvioimaan nopeasti tilanteita ja ratkaistava ne hetkessä sillä hetkellä tiedossa olevien tosiasioiden varassa. Kuinka turvata asiakas, kuinka turvata itsensä kriittisellä hetkellä? On ammatteja, joissa katsotaan vaadittavan vahvaa etiikkaa ja moraalia. Tällainen vaatimus näkyy usein palkkapussissa ja yleisenä arvostuksena. Entä lähihoitajalla?

Lähihoitajan työ on mielenkiintoista ja vaativaa. Työn haasteet ovat usein ihmistä suuremmat. Lähihoitajina pärjäävät vain inhimilliset, empaattiset ihmiset, joilla on laaja-alainen osaaminen ja mielenkiinto työtään kohtaan. Lähihoitajalla tulee olla myös hyvät suojat, ammatillisuus ja oma mieli kunnossa pärjätäkseen kuormittavassa työssä. Silti on olemassa ihmisiä, jotka mieltävät, että lähihoitajan ammatti on VAIN lähihoitaja. Väitän, että monessa muussa työssä pärjää huomattavasti vähäisemmällä kapasiteetilla, kuin VAIN lähihoitajana.

Tällä asenteella emme saa lähihoitajiksi niitä yksilöitä joilla olisi oikeanlaista pääomaa tässä työssä pärjätäkseen. Ei oikeasti jokaisesta koulupudokkaasta tai entisestä tangolaulajasta kuoriudu eettistä ja osaavaa hoitajaa, jonka hoivaan uskaltaa hauraan ihmisen luovuttaa. Ja kuitenkin lähihoitajan koulutusta on suositeltu kenelle vaan, joka ei muualla pärjää. Ja nyt työnantajat ihmettelevät, kun rekrytointi takkuaa.

Ei, oikeasti ei. Kuka vain ei oikeasti pärjää lähihoitajana. Ei, oikeasti ei. Ketä vain ei voi kouluttaa löhihoitajaksi, joka kykenee vaativaan työhön. Lähihoitajan ammatissa pärjäävän täytyy olla sekä henkisesti, että moraalisesti kehittynyt persoona, jolla on sekä teoriatiedon soveltamisen lisäksi laaja-alainen käytännön osaaminen, jatkuva oppimisen halu ja kyky.

Jokaisen kannattaa muistaa, että koko meidän vanhusten huoltomme rakentuu viime kädessä lähihoitajien osaamiselle. Eiköhän olisi korkea aikaa ymmärtää tämän työn vaativuus ja nähdä se muunakin kuin vaipan vaihtona. Vain lähihoitajan ammattitaidon arvostaminen ja profiilin nostaminen saa houkuteltua allalle ne oikeat ihmiset, jotka tähän työhön taitavat. Jokainen, joka on joskus ajatellut lähihoitajan ammattia käyttäen ’vain’ – sanaa, toivottavasti nyt korjaa virheensä, erityisesti päättäjät. Kuka tahansa ei pärjää lähihoitajan vaativassa työssä.

lc3a4hihoitaja

Sote, seuraava Caruna?

Olen kollegoiden kanssa kauhulla seurannut suunniteltua sosiaali- ja terveysuudistusta.

Kotihoito toimii keskellä yhteiskuntaa. Me olemme siellä, missä inhimillinen elämä on. Me näemme rikkauden ja köyhyyden. Me näemme realiteetit numeroiden takana – sen, mikä todella maksaa. Me kohtaamme ihmisten avuttomuuden, ahneuden, itsekkyyden ja hyödyn tavoittelun, mutta myös ystävällisyyden, avuliaisuuden ja vilpittömyyden.

Yhteiskunnan tasapaino tulee siitä, että mikään voima, mikään ideologia, ei saa monopolia, vaan kilpaileville näkemyksille on tilaa. Voimalla on aina vastavoimansa. Kaiken yhteiskunnallisen päätöksenteon keskiössä tulee olla ihminen.

Tarkastellaan suunniteltua markkinavetoista vapaavalintaista sotea muutamien perusperiaatteiden näkökulmasta.

Yhteiskuntaan liittyvät periaatteet:

Suomessa on yhteiskunnan vastuulla tarjota kansalaisille asianmukainen terveydenhuolto.
Suurin osa julkisen terveydenhuollon kustannuksista kustannetaan verovaroin, asiakasmaksut kattavat vain pienen osan kustannuksista.
Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset ovat merkittävä menoerä verotuloista.
Yhteiskunnan kannalta verovarat tulee käyttää mahdollisimman tehokkaasti.

Markkinatalouteen liittyvät periaatteet:

Yrityksen toiminnan tarkoitus on tuottaa voittoa yrityksen omistajille.
Voidakseen tuottaa lisää voittoa, yrityksen tulee kasvaa. Tähän yritys tähtää hankkimalla uusia asiakkaita ja huolehtimalla, ettei jo olemassaolevien asiakkaiden tuoma voitto pienene.
Yrityksen tavoitteena on siis saada mahdollisimman paljon rahaa mahdollisimman pienillä kustannuksilla.

Julkiseen terveydenhuoltoon liittyvät periaatteet:

Julkisen terveydenhuollon tavoitteena on tuottaa terveyttä ja hoitaa sairauksia niin, että sairauden haitat olisivat mahdollisimman vähäiset.
Julkisen terveydenhuollon tavoitteena on ihmisen kuntoutuminen mahdollisimman toimintakykyiseksi.
Julkinen terveydenhuolto vastuuttaa ihmistä itseään tekemään valintoja oman terveytensä eteen.
Julkinen terveydenhuolto priorisoi vakavat sairaudet vähemmän vakavien edelle.
Julkinen terveydenhuolto on jaettu perusterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon.

Ihmisyyteen liittyviä periaatteita:

Sairaana on vaikea olla.
Sairaana oman vuoron odottaminen on vaikeaa.
Kipujen ja sairauden keskellä on tuskaa  aloittaa toimintakykyä lisäävä toiminta.
Tämä hetki voittaa helposti tulevaisuuden tavoitteet. Sen tietää moni laihdutusta yrittänyt.

Kotihoitajana tiedän, kuinka vaikeaa on saada sairasta vanhusta kuntoutumaan. Kehuja saavat hoitajat, jotka tekevät puolesta, tuovat lounaan vanhuksen luokse, ettei raihnaisen tarvitse nousta. Tällä toiminnalla saadaan tyytyväinen asiakas, jonka palvelun tarve ei ainakaan vähene, pahimmilleen lisääntyy.
Hoitajat, jotka laittavat lounaan tarjolle ruokapöydälle tai jopa pyytävät asiakasta itseään osallistumaan lounaan lämmitykseen, saavat pahimmillaan kiroustulvan peräänsä tai soiton esimiehelle vihaiselta omaiselta, kun äitiä on näin rasitettu. Kun sitten kuukausien jälkeen asiakkaan toimintakyky on palautunut, asiakas aivan oikein muistaa oman sitkeytensä ja kärsimyksensä ja kiittää aiheesta itseään. Hoitotyö, joka tämän mahdollisti ei parhaillaan tule näkyviin, muuna kuin huomattavasti pienempänä laskuna yhteiskunnalle.

Kun yhdistämme ihmisyyden ja markkinalait on todennäköistä, että vanhustenhoidon kustannukset oikeasti räjähtävät käsiin. Vain erityisen valveutunut vanhus tai omainen valitsisi ne  hoitajat ”jotka eivät mitään tee, vaan joudun itse tässä toimimaan”, ja minkä myötä asiakas kuntoutuu ja palvelujen tarve pienenee.

Jos yritys tuottaisi palveluja, joihin asiakas on tyytymätön, ”kun hoitajat vain laiskottelevat”, niin myös yrityksen tuottaman palvelun tarve vähenisi ja pahimmillaan lakkaisi kokonaan. Tämähän on täysin vastoin yrityksen toimintaperiaatteita.

Tällä hetkellä yksityisen terveysyrityksien suurin kilpailija on julkinen terveydenhuolto. Yksityisen tehtävä on tuottaa voittoa omistajille. Koska julkisen terveydenhuollon tehtävä on parantaa sairaat ja kuntouttaa heidät, on myös yksityisten yritysten voitontavoittelussaan otettava tämä huomioon. Tämä kaikki on markkinataloutta. Jos tämän kilpailutekijän merkitys sote-suunnitelmien kautta tulee pienenemään, ei yksityisten tarvitse enää kilpailla markkinoilla, jossa tärkein tavoite on ihmisen paraneminen. Parantunut ja kuntoutunut ihminen ei tuo enää kasvua liikevaihtoon. Muuttuneet markkinat räjäyttäisivät vanhustenpalvelun kustannukset kattoon. Tällaisessa tilanteessa Suomen kansantalous ei tule enää kestämään julkisesti rahoitettuja terveydenhuollon palveluja. Soten tavoitteena ehkä onkin siirtyä pienin askelin kansantalouden nimissä, että käyttäjät itse maksavat palvelunsa.

 

21sote

Vedetään raja

Kotihoidon kurja tilanne ei voi olla yllätys enää kellekään. Me hoitajat sen vasta tiedämmekin; tunnemme selkänahassa ja sydämenalassa.
Yksi toisensa jälkeen väsyy taisteluun tuulimyllyjä vastaan. Kiitosta ei pahemmin kuulu, eikä kiitos kohenna asiakkaan saaman hoidon laatua. Hoitaja joustaa ja väsyy.
Mitä jos sanoisimme: ”nyt riittää”? Jostain muutoksen täytyy alkaa, miksi se ei alkaisi meistä – hoitajista? Mitä me muka voimme tehdä, saatat kysyä. Mitä yksi ihminen voi tehdä?
Kuvitellaan seuraavanlainen työpäivä:
Tulet aamulla töihin. Aloitat työt silloin, kun työaika oikeasti alkaa: et lue etukäteen viestivihkoa, et avaa puhelinta, et kerää avaimia. Istut alas ja kyselet työkavereiden kuulumisia. Kun työt alkavat, annatte hetken aikaa työn ajatteluun, päivän suunnitteluun, vaihdatte kuulumisia asiakkaista. Aamulla on muutama minuutti aikaa purkaa vaikka edellispäivän haastavaa asiakastilannetta.
Keräät asiakkaille vietävät tavarat, tarkistat mitä pitäisi huomioida päivän aikana: onko verenpaineen mittauksia? Onko jollakulla jotain menoja? Ensimmäinen asiakaskäynti saattaa olla tässä vaiheessa jo listan mukaan alkanut, mutta et anna sen vaikuttaa itseesi. Keräät tavarat ja itsesi, ja lähdet kohti päivän haasteita: levosta käsin, ilman huonoa omaatuntoa.
Teet asiakaskäynnit, kuten hoito-ja palvelusuunnitelmassa on sovittu. Teet kaikki tehtävät, vaikka kello tikittäisi takaraivossa, teet sillä kiireettömyydellä ja lämmöllä kuin vain hoitaja osaa. Käytät aikaa juuri sen verran, kuin tarvitsee, jotta asiakas saa laadukasta ja turvallista hoitoa ja kokee olevansa hyvissä käsissä.
Pidät kahvitauon. Aivan sama, vaikka olisi miten paljon paikkoja käymättä, aivan sama vaikka miten paljon olisit aikataulusta jäljessä. Ilmoitat työnjakoon tarvittaessa tilanteesta, ilmoitat myös esimiehelle, että nyt näyttää siltä etten saa aamukäyntejä ajallaan tehtyä.
Osa aamukäynnistä on aikakriittisiä. Ne pitää hoitaa, tai muuten asiakas kärsii esim. jotkin lääkkeet pitää saada ajallaan, kuten insuliini, tukisidoksetkin pitää kieputtaa aamusta. Jos tällaisia käyntejä näyttää listalla olevan, eikä aika mitenkään riitä, ilmoitat työnjakoon ja esimiehelle että asiakasturvallisuus vaarantuu näiden ihmisten kohdalla. Vastuu on esimiehellä, sinä saat pitää kahvitauon ja vetää henkeä, levähtää. Riittää, että teet parhaasi – parhaasi niillä resursseilla, jotka sinulle on annettu.
Kahvitauon jälkeen jatkat töitäsi. Jos päiväsi on alkanut seitsemältä, pidät ruokatauon viimeistään kahdeltatoista. Aivan sama vaikka asiakaspaikkoja olisi käymättä, aivan sama miten paljon olet aikataulusta jäljessä. Aivan sama onko kukaan tarjonnut sinulle apua aamun töihin, aivan sama, vaikka asiakasturvallisuus vaarantuisi. Vastuu ei ole enää sinulla, olet pyrkinyt tekemään työt niin, että asiakas saisi tarvitsemansa hoidon ajallaan, kunhan ilmoitat ennen tauolle lähtöä vielä työnjakoon ja esimiehelle, että lähdet nyt ruokatauolle ja ilmoitat kenen käynti on tekemättä, ilmoitat, jos asiakasturvallisuus vaarantuu.
Lähdet syömään. Pidät ruokatauon hyvällä omallatunnolla, sinä olet ansainnut lepohetken päivääsi, se kuuluu sinulle. Sinä et ole vastuussa kotihoidon kiireestä, liian tiukasta mitoituksesta, tai liian vähästä työntekijämäärästä. Sinä teit sen, minkä pystyit ja nyt on sinun aikasi levätä, palautua.
Jos aamukäyntejä on ruokatauon jälkeen vielä tekemättä, jatkat kiireellisimmästä. Ilmoitat työnjakoon ja esimiehelle, ettet saa päiväkäyntejä tehtyä työajalla, samalla muistutat milloin työaikasi loppuu ja että lähdet silloin kotiin. Jatkat käyntejä sillä kiireettömyydellä ja lämmöllä, kuin hoitaja vain osaa. Teet kaiken sen mikä hoito-ja palvelusuunnitelmassa on sovittu.
Ja kun työaikasi lähenee loppuaan, ilmoitat työnjakoon ja esimiehelle ne käynnit jotka vielä ovat tekemättä, ilmoitat, että työpäiväsi loppuu ja lähdet kotiin.
Sinä lähdet kotiin. Vastuu ei ole enää sinulla: olet tehnyt riittävästi, olet tehnyt tarpeeksi. Kun sinulla on aikaa, teet ilmoituksen haitta-ja vaaratapahtumasta (haipro), jokaisesta aamukäynnistä jonka teit kahdentoista jälkeen, jokaisesta asiakkaasta joka on jäänyt kokonaan hoitamatta. Ilmoitat asiasta vielä vaikkapa sähköpostilla esimiehelle, esimiehen esimiehelle, työsuojeluvaltuutetulle, liiton edustajalle…viet viestiä eteenpäin: ”hoitajia on liian vähän, asiakkaiden hoito kärsii, minä teen parhaani annetuilla resursseilla”.
Tämä on mahdollista – olen itse toiminut näin jo puoli vuotta. Aluksi tuntui todella vaikealta jättää vastuu käynneistä esimiehelle, oli vaikea lähteä tauolle, kun tiesin vanhuksen odottavan, mutta muistutin itselleni, että pitkässä juoksussa se on asiakkaankin etu ja tämän muistaen olen jaksanut jatkaa. Tähän mennessä kaikki asiakkaat on tullut jollakin tavalla hoidettua; Joskus olen ollut aamukäynnillä yhden jälkeen, useasti olen lähtenyt töistä niin, että en ole kaikkia käyntejä ehtinyt käymään, joku ne on kuitenkin aina hoitanut. Jos tekisin jotain väärää olisin jo saanut huomautuksen, varoituksen ja minut olisi irtisanottu, mutta näin ei ole tapahtunut. Minä toimin niin, kuin minulla on oikeus toimia, vastuu ei ole minulla. Työkavereiden keskuudessa tämä on herättänyt paheksuntaa: minua on syyllistetty ja moitittu. Ymmärrän, että he ehkä ajattelevat, että jos me emme huolehdi asiakkaista niin kuka sitten? He yrittävät kantaa sen vastuun, joka kuuluu esimiehelle, valitettavasti olemme kuitenkin jo nähneet mihin tämä johtaa.
On aivan mahtavaa, että hoitajat edelleen todella välittävät ihmisistä, nyt pitäisi vain luottaa, että jos toimimme myös itsestä huolehtien, itseä rakentaen, rakennamme myös kestävämpää ja laadukkaampaa kotihoitoa, sellaista kotihoitoa jossa sekä asiakas, että hoitaja voivat hyvin.
Voimme ajatella: ”Teen työni täydellä sydämellä, mutta ymmärrän, että tarvitsen lepoa, perheen, ystävät ja unta, jotta pystyn antamaan sen kaiken itsestäni töissä”.
Kyllä minäkin ennen joustin ajatellen, että tämä on vain väliaikaista. Mutta väliaikaisuus vaihtui kuukaudeksi, vuodeksi ja hitaasti toiseksi, väsyin, olin paljon sairaslomalla, tein työssäni virheitä ja sain esimieheltä nuhteita.
Päätin opetella pitämään huolta itsestäni, vain tällä tavalla pystyn pitkällä aikavälillä pitämään huolta myös toisista.
Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää? Minusta on niin väärin, että hoitaja peruu työnjälkeiset suunnitelmansa ja menonsa, koska asiakas tarvitsee ambulanssikyytiä sairaalaan ja odotuksen vuoksi kaikki sen jälkeiset asiakaskäynnit siirtyvät eteenpäin ja kotiin pääsee vasta, kun viimeinenkin paikka on hoidettu. On väärin, että hoitaja makaa töiden jälkeen sohvalla jaksamatta tehdä yhtään mitään, koska on joutunut luovimaan päällekkäin suunniteltujen käyntien parissa, eikä aika vain yksinkertaisesti ole riittänyt. On väärin, että hoitaja heräilee yöllä pohtien asiakkaiden hyvinvointia, miettien onko kaikki asiat varmasti hoidettu. On niin väärin, että hoitaja itkee töiden jälkeen turhautuneena, kun sydän kuiskii, ettei tämä ole sitä mitä pitäisi olla, näinkö me kohtelemme vanhuksiamme?
Haastan sinut mukaan! Muutetaan kotihoitoa yksi hoitaja kerrallaan. Jutun otsikko on siskoni kynästä ja se on yksi voimalauseeni: ”Se, että vetää rajat työssä, ei tarkoita, että vetäis työt huonosti”.
Sanotaan itsellemme: ”Nyt riittää!”. Kerrotaan työkavereille ja esimiehelle, että näin minä aion jatkossa toimia. Me olemme jo tarpeeksi odottaneet. Muutetaan kotihoitoa, koska kukaan muu ei sitä tee. Yksi hoitaja kerrallaan.
Jos haluat vaihtaa ajatuksia, tai kirjoittaa muuten vain, voit lähettää minulle sähköpostia: jaksanjatkaa@meiliboxi.fi
aamuvc3a4symys

Kuntouttavasta hoitotyöstä

Kuinka monella on uuden vuoden pyhien jälkeen aloitettu kuntokuuri pysynyt? Onko tuloksia tullut? Onko jo helpompi lähteä liikkumaan kuin aikaisemmin, vai vetikö sohva jälleen puolensa? Kunnon kohentaminen vaatii sitkeyttä ja ponnistelua, toistoa, lepoa ja jälleen toistoa. Kuntoutuminen taas on sairauden tai vammautumisen jälkeen toimintakyvyn parantamista. Kuntoutumisen lähtö kohta on yleensä kuntokuuria vaativampi. On kuitenkin kysymys samasta asiasta, ponnistelusta ja voimaantumisesta.

Kuntouttavasta hoitotyön otteesta on puhuttu jo vuosikymmeniä. Kuitenkin vasta nyt aletaan kaikkialla hoitotyössä oikeasti ymmärtämään, mitä se tarkoittaa. Perinteisesti fysioterapeuteille on sallittu vaatia asiakasta toimimaan itse. Sama asiakas, joka yrittää kaikkensa fysioterapiassa, voi käskyttää vaativasti hoitajaa tekemään asiat puolestaan.

Kuntoutumisen kulttuuri ei ole vielä saavuttanut kaikkia omaisiakaan. Sekä sairaalassa kuin kotihoidossa on omaisia, jotka vaativat tekemään potilaan puolesta ja tekevät sitä myös itse. Vanhus, jolla on vielä kuntoutumisen potentiaalia, saadaan toimintakyvyttömäksi, kun huolehtivat omaiset alkavat syöttää. Nälkään ei pidä ketään jättää, mutta ensisijaisesti tulee ihmistä kannustaa tekemään kaiken mahdollisen itse.

Kuntouttaminen on passiivista, jos hoitajat passivoivat ihmisen tahdottomiin toistoihin. Pakolliset seisomaannousut hoitajan komentamana saattavat vahvistaa reisilihaksia, mutta eivät vahvista asiakkaan omaa tahtoa. Kuntoutuminen on fyysisen toimintakyvyn lisäksi itsetuntoa ja itsetuntemusta omasta toimintakyvystä sekä mielekkyyttä ja hyvinvointia omassa elämässään.

Vanhuksia on liikaa ja kohta rahat loppuu, kun kaikkia joudutaan hoitamaan – hokema muuttuu todeksi vain jos jatkamme perinteistä hoitamisen mallia. Puolestatekemistä on vielä aivan liikaa. Tiskaaminen väsyttää sairasta, mutta pitää kiinni omassa elämässään. Rasittuminen päivän aikana auttaa nukkumaan yönkin paremmin. Itse tehden saa asiat mieleiseksi. Aikaa hoitajalta kuluu aluksi kauemmin, kun kannustaa toipilasta tekemään itse, mutta pitkällä tähtäimellä hoitajan aikaa säästyy. Väistämätöntä, eli palvelujen lisääntymistä voidaan parhaillaan siirtää vuosilla eteenpäin.

Olen huomannut, että kotihoidossa on jäänyt tärkeimmät kuntoutumisen minuutit hyödyntämättä. Säästääkseen muutamat minuutit kiireisessä listassaan hoitajat menevät sähkölukolla tai avaimella sisään ja tärkein hetki kuntoutuksessa ohitettiin. Asiakas kuulee ovikellon soivan. Aktivoituu. Nousee seisomaan ja kävelee avaamaan oven ja toivottaa hoitajan sisään jo valmiiksi aktiivisena. Asiakas on kohtaamisessa aktiivisempi ja hoitaja antaa enemmän tilaa asiakkaalle. Kun kyky avata kotinsa ovi on menetetty, on menetetty paljon elämänhallintaa.

Kulttuurin tulee vielä muuttua paljon, että kuntoutumisesta ja ainakin sen yrityksestä tulee normi, johon osallistuvat hoitotyön ammattilaiset, omaiset, mutta ennen kaikkea ihminen itse.

physicalrehabilitation

Massia on, mutta mihin se käytetään?

Kunta-alan työtaistelutoimenpiteet alkavat huomenna. Lomarahaleikkauksien kompensoinnin vauhdittamiseksi Tehy ja Super aloittavat ylityökiellon ja vuorojenvaihtokiellon. Tämä toimenpiteen voima näkyy erityisesti huonosti organisoituneissa yksiköissä, jossa poissaolot paikataan pyytämällä työntekijöitä tekemään jatkuvasti suunnittelematonta pitkää päivää.

Valtion rahakirstunvartija on ottanut myös kantaa vaatimuksiin. Rahaa ei ole. Kun kotihoidon toimintaa seuraa arjessa on sanottava, että rahaa on. Rahaa on liikaakin, koska sitä voidaan tuhlata miljoonia toimimattomiin järjestelmiin ja byrokratiaan.

Organisaatiot pursuilevat pomoja ja pomon pomoja. Palvelut ovat pirstaloitu. Rajapintoja on lisätty ja byrokratiaa lisätty erityisesti oman organisaation sisäisiin rajapintoihin. Arjesta on tehty hankalaa ja työlästä. Tätä on kutsuttu kehittämiseksi. Työntekijöiden aika menee järjettömyyksiin. Kritiikin esittäjät joutuvat marginaaliin tai kerrotaan, että ole hyvä voit lähteä, jos ei uudet tuulet kiinnosta. Kehittäminen tapahtuu vain ylhäältä alaspäin. Työntekijöiltä on viety oikeus tehdä pienintäkään päätöstä toiminnan järkeistämiseksi.

Miljoonien eurojen tekniikka hankittiin joitain vuosia sitten helpottamaan työnjakoa aamuisin, toiminnanohjaukseksikin kutsuttu toiminto. Tämän yhteydessä luontevasti hankittiin myös mobiiliväline. Tekniikka on kallista, mutta ei yksistään hyvää tai huonoa, kyse on kuinka tekniikkaa käytetään. Tämän teknisen muutoksen myötä hävitettiin asiakasprosessin hallinan väline. Vastuuhoitajan oma sähköinen ajanvarausjärjestelmä, johon saattoi laittaa etukäteen muistiin esimerkiksi asiakkaan aikataulutetut tutkimukset, palvelujen tai esimerkiksi lääkitykseen liittyvät muutokset. Sähköisestä ajanvarauksesta on jouduttu siirtymään postiset lappuihin ja muistin varaan nk. uuden tekniikan käyttöönoton vuoksi. Asiakasprosessin hallinta ei ole kiinnostanut johtoa. Työntekijän tärkein työväline on hävitetty, koska sen merkitys ei näyttäytynyt johdolle. Nyt ihmetellään lukuisia virheitä.

Kuinka paljon kallis toiminnanohjausjärjestelmä sitten on tuonut hyötyjä. Ennen asiakaslistat jaettiin kerran viikossa kaksi hoitajaa kaksi tuntia per viikko. Akuutit muutokset pystyi hoitamaan heti itse loppuun asti ja kokonaisuus pysyi kokoajan ajantasalla. Nyt listoja tekee uudella järjestelmällä yksi koulutettu hoitaja täyspäiväisesti tiimille. Kaikki muutokset vaativat viikko-ohjelman muutokset, jolloin suunnitteluohjelmasta tippuu parametrit. Sairaanhoitaja yrittää sitten pitää näitä parametreja ajantasalla.

Kun asiakas laitetaan päivystykseen, ei asiakasta saa enää laittaa keskeytykseen, vaan pitää odottaa soittoa päivystyksestä, että asiakas jää sairaalaan. Kertaakaan tätä soittoa ei ole kuulunut. Jos asiakkaan palvelut laitettaisiin heti keskeytykseen, tippuisi uudella järjestelmällä palvelut heti pois listoilta, jos hän tulisikin heti takaisin. Siksi ei voi enää luottaa onko asiakas oikeasti kotona vai sairaalassa. Virheitä on tapahtunut paljon.

Koska virheitä on tapahtunut, on johto nyt päättänyt joka työvuorossa huudetaan asiakkaat läpi kahdessa järjestelmässä. Varaa on joka tiimissä seisottaa kiireisimmässä aamuruuhkassa 20 hoitajaa puolituntia asiakkaiden nimenhuutoa varten. Yhdessä tiimissä joka päivä tuhlataan tähän 10 tuntia työaikaa per päivä. Kuukaudessa 300 tuntia. Eiköhän kalleinta ole järjettömät järjestelmät ja älyttömät päätökset. Työntekijöiden arvostava kohtelu ja mukaan ottaminen toiminnan suunnitteluun tulee monin kertaisesti halvemmaksi kuin lomarahaleikkauksien kompensoiminen. Massii on, mutta miten se kohdistuisi järkevään toimintaan?

haalahjaksi_rahaa.jpg