Kuntouttavasta hoitotyöstä

Kuinka monella on uuden vuoden pyhien jälkeen aloitettu kuntokuuri pysynyt? Onko tuloksia tullut? Onko jo helpompi lähteä liikkumaan kuin aikaisemmin, vai vetikö sohva jälleen puolensa? Kunnon kohentaminen vaatii sitkeyttä ja ponnistelua, toistoa, lepoa ja jälleen toistoa. Kuntoutuminen taas on sairauden tai vammautumisen jälkeen toimintakyvyn parantamista. Kuntoutumisen lähtö kohta on yleensä kuntokuuria vaativampi. On kuitenkin kysymys samasta asiasta, ponnistelusta ja voimaantumisesta.

Kuntouttavasta hoitotyön otteesta on puhuttu jo vuosikymmeniä. Kuitenkin vasta nyt aletaan kaikkialla hoitotyössä oikeasti ymmärtämään, mitä se tarkoittaa. Perinteisesti fysioterapeuteille on sallittu vaatia asiakasta toimimaan itse. Sama asiakas, joka yrittää kaikkensa fysioterapiassa, voi käskyttää vaativasti hoitajaa tekemään asiat puolestaan.

Kuntoutumisen kulttuuri ei ole vielä saavuttanut kaikkia omaisiakaan. Sekä sairaalassa kuin kotihoidossa on omaisia, jotka vaativat tekemään potilaan puolesta ja tekevät sitä myös itse. Vanhus, jolla on vielä kuntoutumisen potentiaalia, saadaan toimintakyvyttömäksi, kun huolehtivat omaiset alkavat syöttää. Nälkään ei pidä ketään jättää, mutta ensisijaisesti tulee ihmistä kannustaa tekemään kaiken mahdollisen itse.

Kuntouttaminen on passiivista, jos hoitajat passivoivat ihmisen tahdottomiin toistoihin. Pakolliset seisomaannousut hoitajan komentamana saattavat vahvistaa reisilihaksia, mutta eivät vahvista asiakkaan omaa tahtoa. Kuntoutuminen on fyysisen toimintakyvyn lisäksi itsetuntoa ja itsetuntemusta omasta toimintakyvystä sekä mielekkyyttä ja hyvinvointia omassa elämässään.

Vanhuksia on liikaa ja kohta rahat loppuu, kun kaikkia joudutaan hoitamaan – hokema muuttuu todeksi vain jos jatkamme perinteistä hoitamisen mallia. Puolestatekemistä on vielä aivan liikaa. Tiskaaminen väsyttää sairasta, mutta pitää kiinni omassa elämässään. Rasittuminen päivän aikana auttaa nukkumaan yönkin paremmin. Itse tehden saa asiat mieleiseksi. Aikaa hoitajalta kuluu aluksi kauemmin, kun kannustaa toipilasta tekemään itse, mutta pitkällä tähtäimellä hoitajan aikaa säästyy. Väistämätöntä, eli palvelujen lisääntymistä voidaan parhaillaan siirtää vuosilla eteenpäin.

Olen huomannut, että kotihoidossa on jäänyt tärkeimmät kuntoutumisen minuutit hyödyntämättä. Säästääkseen muutamat minuutit kiireisessä listassaan hoitajat menevät sähkölukolla tai avaimella sisään ja tärkein hetki kuntoutuksessa ohitettiin. Asiakas kuulee ovikellon soivan. Aktivoituu. Nousee seisomaan ja kävelee avaamaan oven ja toivottaa hoitajan sisään jo valmiiksi aktiivisena. Asiakas on kohtaamisessa aktiivisempi ja hoitaja antaa enemmän tilaa asiakkaalle. Kun kyky avata kotinsa ovi on menetetty, on menetetty paljon elämänhallintaa.

Kulttuurin tulee vielä muuttua paljon, että kuntoutumisesta ja ainakin sen yrityksestä tulee normi, johon osallistuvat hoitotyön ammattilaiset, omaiset, mutta ennen kaikkea ihminen itse.

physicalrehabilitation

Massia on, mutta mihin se käytetään?

Kunta-alan työtaistelutoimenpiteet alkavat huomenna. Lomarahaleikkauksien kompensoinnin vauhdittamiseksi Tehy ja Super aloittavat ylityökiellon ja vuorojenvaihtokiellon. Tämä toimenpiteen voima näkyy erityisesti huonosti organisoituneissa yksiköissä, jossa poissaolot paikataan pyytämällä työntekijöitä tekemään jatkuvasti suunnittelematonta pitkää päivää.

Valtion rahakirstunvartija on ottanut myös kantaa vaatimuksiin. Rahaa ei ole. Kun kotihoidon toimintaa seuraa arjessa on sanottava, että rahaa on. Rahaa on liikaakin, koska sitä voidaan tuhlata miljoonia toimimattomiin järjestelmiin ja byrokratiaan.

Organisaatiot pursuilevat pomoja ja pomon pomoja. Palvelut ovat pirstaloitu. Rajapintoja on lisätty ja byrokratiaa lisätty erityisesti oman organisaation sisäisiin rajapintoihin. Arjesta on tehty hankalaa ja työlästä. Tätä on kutsuttu kehittämiseksi. Työntekijöiden aika menee järjettömyyksiin. Kritiikin esittäjät joutuvat marginaaliin tai kerrotaan, että ole hyvä voit lähteä, jos ei uudet tuulet kiinnosta. Kehittäminen tapahtuu vain ylhäältä alaspäin. Työntekijöiltä on viety oikeus tehdä pienintäkään päätöstä toiminnan järkeistämiseksi.

Miljoonien eurojen tekniikka hankittiin joitain vuosia sitten helpottamaan työnjakoa aamuisin, toiminnanohjaukseksikin kutsuttu toiminto. Tämän yhteydessä luontevasti hankittiin myös mobiiliväline. Tekniikka on kallista, mutta ei yksistään hyvää tai huonoa, kyse on kuinka tekniikkaa käytetään. Tämän teknisen muutoksen myötä hävitettiin asiakasprosessin hallinan väline. Vastuuhoitajan oma sähköinen ajanvarausjärjestelmä, johon saattoi laittaa etukäteen muistiin esimerkiksi asiakkaan aikataulutetut tutkimukset, palvelujen tai esimerkiksi lääkitykseen liittyvät muutokset. Sähköisestä ajanvarauksesta on jouduttu siirtymään postiset lappuihin ja muistin varaan nk. uuden tekniikan käyttöönoton vuoksi. Asiakasprosessin hallinta ei ole kiinnostanut johtoa. Työntekijän tärkein työväline on hävitetty, koska sen merkitys ei näyttäytynyt johdolle. Nyt ihmetellään lukuisia virheitä.

Kuinka paljon kallis toiminnanohjausjärjestelmä sitten on tuonut hyötyjä. Ennen asiakaslistat jaettiin kerran viikossa kaksi hoitajaa kaksi tuntia per viikko. Akuutit muutokset pystyi hoitamaan heti itse loppuun asti ja kokonaisuus pysyi kokoajan ajantasalla. Nyt listoja tekee uudella järjestelmällä yksi koulutettu hoitaja täyspäiväisesti tiimille. Kaikki muutokset vaativat viikko-ohjelman muutokset, jolloin suunnitteluohjelmasta tippuu parametrit. Sairaanhoitaja yrittää sitten pitää näitä parametreja ajantasalla.

Kun asiakas laitetaan päivystykseen, ei asiakasta saa enää laittaa keskeytykseen, vaan pitää odottaa soittoa päivystyksestä, että asiakas jää sairaalaan. Kertaakaan tätä soittoa ei ole kuulunut. Jos asiakkaan palvelut laitettaisiin heti keskeytykseen, tippuisi uudella järjestelmällä palvelut heti pois listoilta, jos hän tulisikin heti takaisin. Siksi ei voi enää luottaa onko asiakas oikeasti kotona vai sairaalassa. Virheitä on tapahtunut paljon.

Koska virheitä on tapahtunut, on johto nyt päättänyt joka työvuorossa huudetaan asiakkaat läpi kahdessa järjestelmässä. Varaa on joka tiimissä seisottaa kiireisimmässä aamuruuhkassa 20 hoitajaa puolituntia asiakkaiden nimenhuutoa varten. Yhdessä tiimissä joka päivä tuhlataan tähän 10 tuntia työaikaa per päivä. Kuukaudessa 300 tuntia. Eiköhän kalleinta ole järjettömät järjestelmät ja älyttömät päätökset. Työntekijöiden arvostava kohtelu ja mukaan ottaminen toiminnan suunnitteluun tulee monin kertaisesti halvemmaksi kuin lomarahaleikkauksien kompensoiminen. Massii on, mutta miten se kohdistuisi järkevään toimintaan?

haalahjaksi_rahaa.jpg

 

Jos tahdot tietää

Jos tahdot tietää, miltä yksinäisen vanhuksen joulu näyttää, kysy kotihoitajalta. Jos tahdot tietää, miltä tuntuu jättää ahdistunut vanhus yksin kotiin, kysy kotihoitajalta. Jos tahdot tietää, miltä tuntuu, kun huonokuntoista vanhusta, ei kutsuttu ambulanssi ottanutkaan mukaansa, kysy kotihoitajalta. Jos tahdot tietää, miltä tuntuu, kun olet jatkuvasti myöhässä minuuttiaikataulustasi ja asiakkaalla vielä yksi pyyntö, kysy kotihoitajalta. Jos tahdot tietää, miltä tuntuu etsiä turhaan parkkipaikkaa asiakkaan läheltä ja aikataulusi pettää sen takia, kysy kotihoitajalta. Jos tahdot tietää, miltä tuntuu, kun olet yksin asiakkaan luona, joka uhkaa sinua teräaseella, kysy kotihoitajalta. Jos tahdot tietää, miltä tuntuu pitää kuolevan ihmisen kädestä kiinni, kysy kotihoitajalta. Jos tahdot tietää miltä tuntuu liikkua kolmenkymmenen asteen pakkasessa tai helteellä jalan, kysy kotihoitajalta. Jos tahdot tietää, miltä tuntuu nähdä tyttären lyövän äitiään tai isän poikaansa, kysy kotihoitajalta. Jos tahdot tietää, miltä tuntuu saada haukut esimieheltäsi, kun olet kaikkesi tehnyt, kysy kotihoitajalta. Jos tahdot tietää, miltä tuntuu, kun omaiset syyttävät sinua muistisairaan syytösten mukaan varastamisesta, kysy kotihoitajalta. Jos tahdot tietää, miltä tuntuu kiitoksen hymy asiakkaan kasvoilla, kysy kotihoitajalta. Jos tahdot tietää, miltä tuntuu pelätä kotikäynnillä, kysy kotihoitajalta. Jos tahdot tietää, miltä tuntuu pelastaa ihmisen henki, kysy kotihoitajalta. Jos tahdot tietää, miltä tuntuu saattaa vanhus pois kotoaan viimeisen kerran, kysy kotihoitajalta. Jos tahdot tietää, kuinka hyvältä omaisen kiitos tuntuu, kysy kotihoitajalta. Jos tahdot tietää, kuinka suomalainen vanhus voi, kysy kotihoitajalta. Jos tahdot tehdä vanhuksien hyvinvoinnin eteen, kysy kotihoitajalta, mitä tarvitsee tehdä. Jos tahdot tietää, kuinka voisimme hoitaa vanhuksemme kotona paremmin, kysy kotihoitajalta. Hän tietää. Jos, et halua oikeasti tietää, luota vaan tilastoihin, numeroihin. Mutta jos oikeasti haluat tietää kysy se ihmiselta, kotihoitajalta.

joulu-kuusi-koriste.jpg

Tuntematon lotta

Suomi juhlii 100-vuotisjuhlapäiväänsä. Veteraanit ovat aiheesta juhlien keskiössä. Me sotaa kokemattomat sukupolvet emme voi kuin aavistaa sodan aiheuttamaa tuhoa ja kärsimystä, molemmilla puolilla. Sodassa ei ole voittajia, vain häviäjiä. Ihmishenki on korvaamaton, ja moni mies uhrasi henkensä isänmaan puolesta. Perheet menettivät lapsiaan, lapset isiään, vaimot miehensä. Pelko rakkaista, pelko omista, pelko Suomesta oli jatkuvasti läsnä. Miehet antoivat henkensä altiiksi rintamalla. Naiset lottina tekivät korvaamatonta työtä uupumuksen partaalla. Kotirintamalle jääneet naiset ja palvelukseen kelpaamattomat miehet tekivät myös osansa kykyjensä mukaan.

Satavuotiaan Suomen alkutaival on ollut verinen. Sisällissota, talvisota, jatkosota ja Lapin sota käytiin itsenäisyyden ensimmäisinä kolmenakymmenenä vuotena. Seuraavat seitsemänkymmentä vuotta olemme olleet rakentamassa rauhaa. Toivottavasti jatkossakin.

Sota jätti perheisiin arpia ja haavoja, joita kannamme seuraaviin sukupolviin. Sodasta palanneet miehet jäivät selviytymään kukin parhaan kykynsä mukaan. Voimakas kansa keskittyi selviämiseen. Isät huusivat yöt painajaisia. Päihteet ja ahdistus olivat joissain perheissä jatkuvasti läsnä. Sodan väkivallan perintö periytyi lapsiin. Sodan kärsimykset näkyvät suomalaisten mielenterveys tilastoissa yhä. Kokemiinsa kauhuihin nähden suomalainen perhe ja suku on selvinnyt hyvin. Hinta vain on ollut kova.

Aina ei Suomessakaan sodasta ja veteraaneista puhuttu kunnioittavaan sävyyn. On haluttu unohtaa, kapinoida historiaa vastaan. Miehet vaikenivat sodasta. Lotat hiljenivät palveluksestaan isänmaalle.

Kun lottana palvellut nuori nainen sai kuulla anopiltaan, että anoppi pitää lottia huorina, jotka jakoivat sotilaille muutakin kuin soppaa, oli miniän vaikea todistaa siveyttään. Häpeää vastaan ei ollut keinoa puolustautua, oli ollut suhteessa mieheen tai ei. Tällä hetkellä maailma on niin muuttunut, että yhtälailla naisen, kuin miehenkin seksuaalisuus on luonnollista. Vielä luonnollisempaa tilanteessa, jossa ihminen voi kuolla koska tahansa. Elää edes hetken.

Häpeällä hallittiin osa lotista unohtamaan osuutensa yhteisissä sotaponnisteluissa. Kun määräaika veteraanitunnuksien hakemiselle päättyi, nämä Suomea palvelleet lotat saattoivat jättää veteraanitunnukset hakematta. Yhä on elossa lottana palvelleita veteraaneja, jotka ovat kuitenkin täysin vailla veteraaneille suunnattuja palveluita. Miksi he jättivät veteraanitunnuksensa hakematta, on jokaisen oma tarina. Kolmelta eri lotalta olen kuullut yhtenä syynä huonoksi naiseksi leimaamisen. Lotat ovat sankareita siinä missä sotilaatkin. Jokainen ansaitsee kunnioituksen tänään ja veteraanipalvelut, oli hän hakenut tunnusta tai ei.

Waving Finnish Flag

#suomi100

#hetoo

Seksuaalinen ahdistelu puhuttaa. Puhuttaa aiheesta. Miehet ahdistelevat ja kourivat naisia. Nainen on seksualisoitu, hän on objekti; miehen katsetta varten. Mies on vallassa. Nainen on uhri, kärsijä ja avuton. Joskus uhri on mies. Silloin myös usein tekijäksi on nimetty mies.

Seksuaalinen ahdistelu on tuttua tilanteissa, jossa toisella on selkeästi enemmän valtaa. Tasaveroiset voivat ilmaista toisilleen; en pitänyt tuosta. Kun toisella on enemmän valtaa, on vaikeampi kertoa rajanylityksestä. Mitä seurauksia on, jos ilmaisee, että ei halua kuulla tai kokea jotain? Tyssääkö ura? Tuleeko epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi? Minkälaisia juttuja lähtee liikenteeseen? Muuttuuko asema työyhteisössä? En unohda järkytystä murrosikäisenä koululaisena, kun torjuttu erityisopettaja levitti kuvaamataidon opettajasta alatyylisiä juoruja oppilailleen, jotka levittivät ne korkojen kera koko kouluun.

Terveydenhuolto ja kotihoito ovat naisvaltaisia aloja. Työntekijät ja esimiehet ovat yleensä naisia. Naisilla on täällä valta. Ja naiset osaavat myös sitä käyttää. Asiattomat seksuaalisävytteiset puheet kahvihuoneessa, jossa nuori miesharjottelija punastellen yrittää selvitä ahdisteluhyökkäyksestä eivät ole ennenkuulumattomia. Tasa-arvon nimissä poikakalentereita on ripustettu työtiloihin. Seinällä öljytyt sixpäkit vievät katseen alas juuri ja juuri peittyviin sukuelimiin. Miten kuva eroaa naista vähättelevästä tyttökalenterista?

Miesten kokemukset vanhemmista naisista, jotka tulevat asiattoman lähelle, hinkkaavat reittä tai rintaa mieheen muina naisina, eivät ole tuulesta temmattuja. Nähty on. Kun mies ilmaisee tarvitsevansa tilaa, tai ettei ole naisesta kiinnostunut, on nainen pahimmillaan kääntänyt kovaäänisesti syytteen ahdistelusta mieheen päin. Loukattu naisellinen ylpeys on unohtanut täydellisesti kollegiaalisuuden ja alkanut moittia mieshoitajaa kohtuuttomasti. Myös naisten vallankäyttö voi olla tuhoisaa. Siksi seksuaalista häirintää kokenut mies saattaa kokea parhaaksi olla puolustamatta rajojaan ja niellä asiattoman käytöksen, jotta ei joutuisi vielä suurempiin ongelmiin.

Terveydenhuoltoalalla toki myös löytyy miehiä, jotka käyttävät valta-asemaansa väärin häiriten kollegoitaan. Naisten tekemä seksuaalinen häirintä heikentää sekä häirittyjen miesten että myös seksuaalisesti häirittyjen naisten asemaa. Kysymyksessä ei koskaan ole flirtti tai muu yhdessä toivottu kanssakäyminen. Seksuaalisessa häirinnässä on aina kysymys vallankäytöstä.

322EC22A00000578-3491650-image-a-15_1457968429198

TePa ja VaPa tappeli – asiakas hävisi

Tepa ja Vapa tappeli.
Asiakas hävisi.
Eikä ole ketään, joka asiantilan korjaisi.

Terveyspalveluiden (Tepa) ja vanhuspalveluiden (Vapa) yhteistyötä ei tällä hetkellä pysty kuvaamaan, kuin lastenloruja mukaillen.
Yhteistyöongelmien taustalla on joitakin vuosia sitten kotihoidon lääkäreiden siirtyminen terveyspalveluiden organisaatiosta vanhuspalveluiden organisaatioon. Samalla myös kyseiset virat budjetteineen siirtyivät terveyskeskuksilta vanhustenpalveluihin. Kotihoidon lääkäreiden johtajaksi tuli kaupunginsairaalan ylilääkäri.

Muutoksen jälkeen vanhuspalveluiden johto päätti, että kaikki kotihoidon asiakkaat eivät kuitenkaan tulisikaan kuulumaan kotihoidon lääkärin palveluiden piiriin. Asiakkaat, joilla käydään kerran viikossa tai ovat muuten tilapäisiä eivät kuulu enää kotihoidon lääkärille, eikä kotihoito saa myöskään konsultoida kotihoidon lääkäriä heistä.

Organisaatiomuutoksen jälkeen, myös terveyspalvelut muuttivat käytäntöjään. Aikaisemmin kotihoidon sairaanhoitajat saattoivat laittaa suoraan päivystävän lääkärin ajanvarauslistoille konsultaatiopyynnön asiakkaasta tai käyttää reseptiuusintatyökalua terveyskeskuksen lääkärille. Nyt tämä on kielletty. Ainoa keino, joka kotihoidolla on sallittu yhteistyössä terveyskeskuksen kanssa on soittaa samaan takaisinsoittonumeroon, kuin kaikki muutkin asiakkaat.

Kotihoidon vastuulla on vaativia lääkehoitoja ja lääkejakoja. Asiakas saattaa kuitenkin pärjätä muuten arjessa itsenäisesti tai omaisten tuella, eikä tarvitse kuin käynnit kerran viikossa. Hups! Kuinka ollakaan, kotihoidon sairaanhoitaja yksin vastaa nyt näistä vaativista lääkityksistä, ilman nimettyä lääkäriä.
Tarvitessaan lääkärin ohjeistusta kotihoidon sairaanhoitaja soittaa terveyskeskuksen takaisinsoittojärjestelmään. Kun järjestelmästä sitten soitetaan takaisin hoitajan numeroon, on hoitaja pahimmillaan keskellä haavahoitoa, mutta yleensä toisen asiakkaan luona. Jos puheluun ei vastata, uusi puhelu ei ole itsestäänselvyys. Siinä hoitaja sitten pohtii saadako lääkärille soittoaika vai suojellako asiakkaan yksityisyyttä. Sama ongelma toistuu vielä lääkärin soittaessa.

Ei näytä kiinnostavan Vapan eikä Tepan johtajia onnistuuko kotihoitaja saamaan asiakkaan lääkkeet oikealle tolalle. Kotihoitajat ovat yrittäneet ehdottaa, että kotihoidon lääkärin työnjakoperuste olisi asiakkaan lääkehoito eikä viikottainen käyntimäärä. Tärkeintä olisi saada kotihoidon lääkärin hoidon piiriin asiakkaat, joiden lääkkeenjaosta kotihoito vastaa. Nykyinen tilanne hirvittää, jossa sairaanhoitaja yksin vastaa asiakkaan lääkkeistä ilman kotihoidon lääkärin tukea. Sekä Tepaa, että Vapaa pyöritetään samoilla verorahoilla. Onko mitään mahdollisuutta, että asiakas nousisi johtajien egoa tärkeämmäksi?

Tepa ja Vapa tappeli
Kuka asiakkaan pelastaisi?730913

Muovijäte

Muovi on monikäyttöinen raaka-aine. Sitä löytyy kaikkialta ympäriltämme: ämpäreitä, kukkavaaseja, pulloja, astioita, pakkauksia, pusseja, leluja – osaammeko enää edes kuvitella maailmaa ilman muovia?

Valitettavasti muovia joutuu ympäristöömme jätteeksi aivan liian paljon, meret täyttyvät muovista. Muovi aiheuttaa jo nyt vakavia ympäristöhaittoja.

 Työssäni kotihoidossa en voi olla ajattelematta asiaa. Se, miten me toimimme, miten me hoidamme vanhuksemme, ei ole kestävää. Jos jokainen maa hoitaisi vanhuksensa kuten me, maapallo voisi paljon huonommin. Miksi teemme näin? Koska se on helppoa? Miten muutenkaan voisimme toimia? Eihän yksi ihminen voi asialle mitään, ei se ole minun käsissäni. Syitä on monia.

 Moni vanhus käyttää inkontinenssisuojia, vaippahousuja voi mennä kolmekin päivässä, lisäksi muovitettuja siteitä – roskiin. Ruoka tuodaan ateriapalvelusta tukevassa muovilaatikossa, kun ateria on syöty laatikko lentää – roskiin. Laatikoita kertyy viikolle useita, vaikka ateria puolitettaisiinkin, lisäksi kiisseli- ja rahkakipot – roskiin. Kaupan valmisruokien astiat ovat usein muovia, etenkin keitoissa – roskiin. Vuodesuojat ovat suurimmaksi osaksi kertakäyttöisiä – roskiin. Hoitajat käyttävät hanskoja, kengänsuojia – roskiin, hoitotarvikkeet ovat monesti muovia ja pakattu muoviin ja usein hygieniasyystä pakattu vielä yksittäin, nekin menevät roskiin.

Onko kukaan laskenut miten paljon muovijätettä syntyy keskimäärin yhden vanhuksen hoidosta vuodessa?

Miten paljon se kuormittaa luontoa? Luontoa, joka on meidän elinehtomme.

 Minua asia huolestuttaa. Miksi vanhuksille ei voida hankkia kestovaippoja? Suomessakin on saatavilla aikuisten kestovaippoja. Kyse on asenteesta. Vaaditaan asennemuutosta. Meidän on avattava silmämme ja nähtävä mitä ympärillämme tapahtuu. Kuinka kauan voimme vielä olla välittämättä? Olla katsomatta? Kuinka monen lajin pitää vielä kuolla sukupuuttoon? Kuinka paljon pitää saasteita olla, ennen kuin me suostumme näkemään?

Miksi kertakäyttöisten tuotteiden tilalla, ei voida käyttää uudelleen käytettäviä? Miksi ruoka-astioita ei kerätä ja käytetä uudelleen? Miksi käytetään kertakäyttöisiä vuodesuojia?

Tietenkin on huolehdittava hygieniasta ja kaikkea ei voi uusiokäyttää (esim. hanskat, katetrit…), mutta on asioita, joihin voidaan vaikuttaa!

Nostamalla asiaa esiin, voimme saada jotain aikaiseksi. Kyseenalaistamalla ja kyselemällä. Puhumalla asioista ääneen.

Millaisen huomisen me rakennamme tämän päivän lapsille?

plastic-waste.jpg

Kaikki lasketaan rahassa

 

Talous on asia, jota ei voi koskaan ohittaa. Talous on numeroita ja numerot ovat faktaa. Yksilön tai yhteisön on otettava huomioon taloudelliset tosiasiat päätöksenteossa. Mikä on hinta? Onko minulla tähän varaa?

Valtion budjetti paukkuu. Hyviä ja tärkeitä kohteita on enemmän kuin rahaa. Poliitikot ovat luvanneet ajaa tämän tai tuon kohteen asiaa. Takinkääntäjän maineen pelossa ainakin julkisuudessa pidetään kiinni luvatuista asioista, vaikka kokonaisuuden kannalta tärkeämpiäkin kohteita olisi tullut eteen.

Raha on kasvattanut suosiotaan. Rahasta on tullut itseisarvo. Yleisin arvon mittari on raha. Raha on helppo mittari. Huumetakavarikot lasketaan katukaupan rahallisena arvona, ei vähentyneinä huumekuolemina. Rokotteiden hyödyt lasketaan vähentyneinä sairaalapäivinä ei vähentyneenä kärsimyksenä. Rinnakkaisarvoa harvoin edes mainitaan.

Vanhustenhoidosta puhutaan kustannuksina, euroina. Yhteiskunnan sivistyksen mittarina on pidetty heikkojen ja sairaiden huolenpitoa. Kun ainoa mainittu mittari on euro, on vaarana yhteiskunnan taantuminen arvottomuuteen ja kylmyyteen. Kun rahasta tulee ihmistä tärkeämpi arvo, on helppo kustannussäästöjen vuoksi tinkiä inhimillisyydestä. Varsinkin, jos se ei koske itseä.

Rahaa on. Kysymys on siitä, mihin se raha kohdennetaan. Tämä on ideologinen valinta. Ideologia tulee yleensä kalliiksi. Kaikki loppuun asti kotona – on erittäin kallis ideologia. Kotihoito tulee halvemmaksi vain silloin, kun ihminen jätetään vähemmälle hoidolle, kuin hän tarvitsisi. Sairauksien aktiivinen hoitaminen loppuun asti kaiken ikäisillä – ideologia on saanut muutaman vastaväitteen. Aktiivinen sairauksien etsintä ja hoitaminen on lisännyt elinvuosia, mutta lisääntyneet vuodet ovat olleet raihnaisia ja sairauksien ja kipujen sävyttämää hurjilla kustannuksilla.

Mihin meillä on varaa yhteiskuntana? Tulisiko meidän katsoa hinnan lisäksi, mitä me sillä rahalla oikeasti saamme? Poliittiset päätökset luovat raamit yhteiskunnan toiminnalle. Kaikille kaikkea on kestämätön ajatus. Mikä on sivistysvaltion tarjoaman hoivan taso? Kuka päättää? Kuka maksaa? Oikeuksien lisäksi tulisi kirjata myös velvollisuudet.

https://ak5.picdn.net/shutterstock/videos/23971513/thumb/1.jpg?i10c=img.resize(height:160)

Hoitajalta EK:lle

Elinkeinoelämän Keskusliiton ulostuloissa toistuu vuorotyölisistä luopumisen vaatimus. Itse korkeaa palkkaa nauttivat johtajat edustavat isoa rahaa. Ison rahan tavoitteena on saada raha entistä isommaksi. EK:n julkisten vaatimusten valossa näyttää, että tämä Iso Raha on valmis mihin tahansa, muista välittämättä, kunhan vain oma potti kasvaa.

Maailma on muuttunut. Sunnuntai, pyhäpäivä, on menettänyt pyhyytensä. Ihmiset eivät käy enää sunnuntaisin joukolla kirkossa. Sunnuntaista on tullut arkipäivä väittää EK johtajiensa suulla. Sunnuntailisistä tulisi heidän mukaansa luopua.

Onko sunnuntai oikeasti menettänyt arvonsa? Tuskin. Sunnuntain arvo on vain muuttunut kirkkopyhästä perhepyhäksi. Kristillisten arvojen hiipuessa sunnuntain on valloittanut perheet ja yhteisöt aivan yhtä tärkeällä teemalla, yhteisöllisyydellä. Viikonloppuisin perheet ja ystävät kokoontuvat viettämään yhteistä aikaa kukin tavallaan. Vuorotyöläinen osallistuu – jos ei satu olemaan töissä. Hoitaja voi esittää työvuorotoiveita toki. Työvuorotoiveet voivat olla kuitenkin rajattu kolmeen vuoroon per kolmen viikon lista. On valittava, toivooko, että vanhempainiltana ei olisi iltavuoroa eikä Leppäkerttujen kevätjuhla-aamuna aikaista aamua. Vaikka muu perhe olisi lähdössä viikonlopuksi mummulaan, lauantain ja sunnuntain vapaaksi toivominen  toisi jo neljännen toiveen. Jostain on luovuttava.

Helposti unohtuu, että hoitoalalla niin joulusta, kuin juhannuksestakin maksetaan se sama yksinkertainen sunnuntailisä. Kun muu perhe lähtee juhannuksen viettoon maalle, niin kuin suurin osa suomalaisista, jää vuorotyöläinen yksin hiljentyneeseen kaupunkiin muiden kohtalotoverien lailla. Tästä ei EK:n mielestä tarvitsisi maksaa mitään?

Entä joulu vuorotyöläisten perheessä? Lapset viettävät jouluja ilman vanhempaansa. Ihan arkista hommaa EK:n mielestä? Mitäs sitä työntekijöiden lapsista ja perhe-elämästä, johtajatkin tekevät vastuullista työtään 24/7. Todellakin? Turha terveydenhuollon ammattilaisille tulla puhumaan ympärivuorokautisesta työnteosta mitään. Hoitajat tietävät ihmisen tarvitsevan unta, muuten uhkaa romahdus ja psykoosi.  Myöskään golfin peluuta ei lasketa työksi, vaikka bisneksistä puhutaankin. Yhtälailla hoitaja lukee vapaa-ajallaan työhön liittyviä artikkeleita ja tutkimuksia.

Niin kauan, kun työnantaja päättää työntekijän tekemistä vuoroista, tulee vuorotyöläiselle maksaa korvausta menetetyistä mahdollisuuksista viettää aikaa perheensä ja ystäviensä kanssa merkittävänä oman yhteisönsä jäsenenä. Toinen vaihtoehto on, että annetaan markkinavoimien määrittää viikonlopputyön hinta. Poistetaan kiinteät korvaukset, mutta myös työntekijältä velvollisuus tehdä töitä virka-ajan ulkopuolella. Silloin olisimme todella paikallisen sopimisen ytimessä, kun työnantaja kävisi kauppaa jokaisesta sunnuntaista, millä hinnalla saa siihen tekijän.

 

 

gavelmanp

Pyöröovi on mahdollista pysäyttää

Kotihoidossa taitaa tällä hetkellä olevan vähemmistönä ne työyhteisöt, joissa henkilökunnan vaihtuvuus on pientä. Uusia yksiköitä ajautuu vaihtuvan henkilökunnan syöksykierteeseen.

Vaikka alaa tuntemattomat saattavat arvioida kotihoidon leppoisaksi puuron keitoksi, on arvio kaukana totuudesta. Työ on fyysisesti raskasta luonnon armoilla kulkemista epärealistisella minuuttiaikataululla. Hoitajien tulee hallita hoitotyön lisäksi myös monimutkaiset tietokoneohjelmat, joita ei useinkaan ole rakennettu käyttäjäystävällisiksi. Piste väärässä kohtaa saattaa kaataa koko järjestelmän tai yksittäisen asiakkaan käynnit eivät nouse ajanvaraukseen, mikä aiheuttaa turvattomuutta sekä asiakkaissa että hoitajissa, mutta pahimmillaan voi johtaa asiakkaan kuolemaan.

Uudella työntekijällä on paljon opeteltavaa. Hoitotyön ammattilainen saattaa kyllästyä kaaoksen tunteeseen, kun työn hallinnan tunteen saavuttaminen kestää kuukausia. Tekemällä oppii – ajatus, voi viedä uskon lupaavalta työntekijältä, kun perehdytysaika on minimissään ja kaikilla on kädet täynnä työtä, kun yrittää kysyä neuvoa.

Joukkopakoa sairastavan yksikön harvenevat pysyvät kotihoitajat, jotka ovat vielä jääneet, aloittavat perehdytyksen yhä uudestaan ja uudestaan. Antaessaan omasta ajastaan uudelle työntekijälle, he tietävät saavansa kohta tästä uuden osaavan työtoverin. Kun riittävän monta uutta työntekijää jättää leikin kesken, alkaa tilanne muuttua painajaiseksi.

Vaihtuvan henkilökunnan kustannukset ovat huomattavasti pelkkiä rekrytointikuluja kalliimmat. Lähiesimiehen aika menee lähes kokonaan sijaisten hankkimiseen. Johtamiselle ei jää aikaa. Kierre on valmis. Kotihoito on tehokasta vain osaavalla ja vakituisella työhönsä sitoutuneella henkilökunnalla.

Henkilökunnan vaihtuvuudesta kotihoidossa puhutaan helposti muuttumattomana tosiasiana, johon ei voi vaikuttaa. Tämä ei pidä paikkaansa. Johtamisen keinoin pystytään syöksykierre katkaisemaan, jos niin halutaan.

Ensimmäinen ja tärkein teesi on rakentaa organisaation toimintatavat aidosti työntekijöitä arvostaen ja kuunnellen. Tilastojohtaminen ei yksin riitä, vaan johtajien tulee olla selvillä, toiminnasta tilastojen takana. Työntekijät ovat parhaita oman työnsä asiantuntijoita. Alaisien pitämien tyhminä ja ammattitaidottomina on itseään toteuttava ennustus.

Toinen teesi on verrata vakituisen, sijaisten ja keikkalaisten suhdetta toisiinsa. Kaikkia tarvitaan. Keikkalaisilla vakituisen sijaistarpeen paikkaaminen kääntyy itseään vastaan. Ei mikään yksikkö jaksa kauaa pyöriä tehokkaasti, jos päivän työntekijöistä yli puolet ovat keikkalaisia. Muutaman kuukauden määräyskirjat jo helpottavat huomattavasti työn suunnittelua.

Kolmas teesi on prosessien kriittinen tarkasteleminen työntekemisen ja asiakkaan näkökulmasta. Prosessien piirtäminen kaavioiksi ei ratkaise asiaa, jos prosessi ei ole toimiva. Rönsyt ja ristiriitaisuudet tulee purkaa ja jättää olennainen jäljelle. Näin myös työn tekeminen tehostuu ja säästöjä syntyy.

Neljäs teesi on tavoitteiden ja aikataulujen inhimillistäminen. Hivenen inhimillisempi arki tuo kriisivaraa ja hallinnan tunnetta, jolloin säästäjä syntyy pelkästään järkevämmällä työnteolla.

Jos henkilökunta vaihtuu tiheään, on organisaatiossa johdon syytä mennä peilin eteen, ylimpää johtoa myöden ja käydä keskustelua itsensä kanssa, millä keinoin tulee tämän kierteen pysäyttämään.

3120919-759x500