Avainsana-arkisto: itsemääräämisoikeus

Hissittömän kerrostalon neljäs kerros

Kevät on ollut perinteisesti asuntokauppojen sesonkiaikaa. Kasvavat perheet kiertävät asuntonäyttelyissä ja etsivät asuntoa, joka sopii heidän tarpeisiinsa ja budjettiinsa. Koteja vaihdetaan, kun perhetilanteet muuttuvat, eikä entinen enää vastaa tarpeita.
Ihmisille on itsestään selvää, että he ovat itse vastuussa asuntonsa sopivuudesta. Lakkaako tämä vastuu jossain vaiheessa?

Osa vanhuksista, usein omaisten avustamana, ottavat vastuuta omasta selviytymisestään ja vaihtavat asuntoon, joka vastaa paremmin heidän tarpeitaan. Kerron kahdesta tosielämän naapuruksesta.

Hissittömän kerrostalon yläkerrassa asuva vanhus päättää vaihtaa alakerran asuntoon, jotta jatkossakin pystyisi hoitamaan itsenäisesti päivittäiset asiansa. Vanhus ulkoilee päivittäin. Hän tapaa samalla ihmisiä ja mieliala pysyy hyvänä fyysisen kunnon lisäksi.

Naapurin rouva kaatuu samaisen kerrostalon portaissa, eikä sen jälkeen uskalla lähteä portaisiin. Kun hän ei halua muuttaa itselleen sopivampaan asuntoon, jossa olisi hissi, saa hän kotihoidon palvelut luokseen. Rouva ei enää käy ulkona. Rouvan ihmissuhteet kaventuvat enää omaisiin ja kotihoidon työntekijöihin. Rouva masentuu. Liikkumattomuuden vuoksi lihaskunto alkaa rapistua ja rouva alkaa kaatuilla myös sisätiloissa. Hän saa lukuisia murtumia, jotka vaativat pitkiä sairaalajaksoja.

Ihmisillä on oikeus tehdä päätöksiä, myös huonoja. Mutta onko meillä yhteiskuntana varaa tukea näitä päätöksiä tarjoamalla kompensaationa palveluja, joita ilman ihminen muuten pärjäisi?

Ymmärrän että aina ei ole tarjolla sopivampaa asuntoa, varsinkaan pienillä paikkakunnilla, mutta keskusta-alueilla ja kaupungeissa kylläkin. Kuntataloudelle tulisi huomattavasti edullisemmaksi joustavat vuokra-asuntojärjestelmät, kuin ihmisten ennenaikainen fyysisen ja psyykkisen kunnon romahtaminen.
20150309_130144

Tuhannen päätöksen koti

Kotihoidon vastuulla on asiakkaita, joiden hoivan ja turvallisuuden tarpeeseen ei kotihoidon keinoin pystytä vastaamaan. Nämä ihmiset tarvitsevat toisenlaista ratkaisua, kuin omaan kotiin tuodut hoitajan käynnit. Jokainen näistä tapauksista on inhimillinen tragedia ja herättää siksi, sekä meissä hoitajissa, että läheisissä voimakkaita tunteita. Nämä ihmiset nousevat aiheesta keskustelun keskiöön. Kuitenkin suurin osa asiakkaista on oikeassa paikassa kotonaan.

Kotona asuva tekee päivittäin paljon päätöksiä, jotka eivät ole itsestäänselvyyksiä  hoivapaikassa asuvalle. Oman ajan määrittely on sitä, että voi päättää koska nukkuu, koska valvoo, koska keittää kahvit ja koska katsoo TV:tä. Päivät ovat täynnä päätöksiä. Syönkö välipalaksi hapankorppua vai keksiä? Katsonko kotimaista elokuvaa vai valtameren takana tuotettua saippuasarjaa? Laitanko päälle neulepuseron vai jakun?

Päätöksien tekeminen on tärkeä osa aikuisen ihmisen elämää, myös vanhuksen elämässä. Se on itsemääräämisoikeutta ja oman elämän hallintaa. Ihmisellä on myös oikeus tehdä itselleen huonoja päätöksiä. Jos haluaa syödä viinerin aamukahvin kanssa eikä ravintoarvoltaan arvokkaampaa täysjyväleipää se on ihmisen oikeus, myös ikäihmisellä. Omaisten voi olla vaikea hyväksyä iäkkään ihmisen kaikkia päätöksiä, koska he ovat huolissaan niiden vaikutuksista. Kotihoitajat ovat ristiriidassa asiakkaan valintojen terveysvaikutuksien ja itsemääräämisoikeuden välissä. Meillä on oikeus antaa neuvontaa ja ohjausta – mutta ei viedä oikeutta tehdä päätöksiä.

Kotonaan ihminen on hallitsija sekä hyvässä että pahassa. Niin kauan, kun ihminen kykenee tekemään päätöksiä, suotakoon se hänelle. Koti on paras paikka tehdä päivittäin pieniä päätöksiä, joista tulee ihmisen näköinen elämä.

kuva