Avainsana-arkisto: Johtaminen

TePa ja VaPa tappeli – asiakas hävisi

Tepa ja Vapa tappeli.
Asiakas hävisi.
Eikä ole ketään, joka asiantilan korjaisi.

Terveyspalveluiden (Tepa) ja vanhuspalveluiden (Vapa) yhteistyötä ei tällä hetkellä pysty kuvaamaan, kuin lastenloruja mukaillen.
Yhteistyöongelmien taustalla on joitakin vuosia sitten kotihoidon lääkäreiden siirtyminen terveyspalveluiden organisaatiosta vanhuspalveluiden organisaatioon. Samalla myös kyseiset virat budjetteineen siirtyivät terveyskeskuksilta vanhustenpalveluihin. Kotihoidon lääkäreiden johtajaksi tuli kaupunginsairaalan ylilääkäri.

Muutoksen jälkeen vanhuspalveluiden johto päätti, että kaikki kotihoidon asiakkaat eivät kuitenkaan tulisikaan kuulumaan kotihoidon lääkärin palveluiden piiriin. Asiakkaat, joilla käydään kerran viikossa tai ovat muuten tilapäisiä eivät kuulu enää kotihoidon lääkärille, eikä kotihoito saa myöskään konsultoida kotihoidon lääkäriä heistä.

Organisaatiomuutoksen jälkeen, myös terveyspalvelut muuttivat käytäntöjään. Aikaisemmin kotihoidon sairaanhoitajat saattoivat laittaa suoraan päivystävän lääkärin ajanvarauslistoille konsultaatiopyynnön asiakkaasta tai käyttää reseptiuusintatyökalua terveyskeskuksen lääkärille. Nyt tämä on kielletty. Ainoa keino, joka kotihoidolla on sallittu yhteistyössä terveyskeskuksen kanssa on soittaa samaan takaisinsoittonumeroon, kuin kaikki muutkin asiakkaat.

Kotihoidon vastuulla on vaativia lääkehoitoja ja lääkejakoja. Asiakas saattaa kuitenkin pärjätä muuten arjessa itsenäisesti tai omaisten tuella, eikä tarvitse kuin käynnit kerran viikossa. Hups! Kuinka ollakaan, kotihoidon sairaanhoitaja yksin vastaa nyt näistä vaativista lääkityksistä, ilman nimettyä lääkäriä.
Tarvitessaan lääkärin ohjeistusta kotihoidon sairaanhoitaja soittaa terveyskeskuksen takaisinsoittojärjestelmään. Kun järjestelmästä sitten soitetaan takaisin hoitajan numeroon, on hoitaja pahimmillaan keskellä haavahoitoa, mutta yleensä toisen asiakkaan luona. Jos puheluun ei vastata, uusi puhelu ei ole itsestäänselvyys. Siinä hoitaja sitten pohtii saadako lääkärille soittoaika vai suojellako asiakkaan yksityisyyttä. Sama ongelma toistuu vielä lääkärin soittaessa.

Ei näytä kiinnostavan Vapan eikä Tepan johtajia onnistuuko kotihoitaja saamaan asiakkaan lääkkeet oikealle tolalle. Kotihoitajat ovat yrittäneet ehdottaa, että kotihoidon lääkärin työnjakoperuste olisi asiakkaan lääkehoito eikä viikottainen käyntimäärä. Tärkeintä olisi saada kotihoidon lääkärin hoidon piiriin asiakkaat, joiden lääkkeenjaosta kotihoito vastaa. Nykyinen tilanne hirvittää, jossa sairaanhoitaja yksin vastaa asiakkaan lääkkeistä ilman kotihoidon lääkärin tukea. Sekä Tepaa, että Vapaa pyöritetään samoilla verorahoilla. Onko mitään mahdollisuutta, että asiakas nousisi johtajien egoa tärkeämmäksi?

Tepa ja Vapa tappeli
Kuka asiakkaan pelastaisi?730913

Muutoksen tuulet puhaltavat kuntatyönantajalle

Viime viikkojen uutiset ovat riepotelleet hoitajia. Hallituksen suunnittelemalla pakkolailla lohkaistaisiin vuorotyötä tekeviltä osa työvuorolisistä pois. Ammattiyhdistysliike lähti puolustamaan vuorotyöläisten oikeuksia yhtenä rintamana, vaikka heikennykset eivät kaikkia aloja koskeneetkaan.

Työnantajapuoli otti kovat aseet käyttöön. Kuntaliiton edustajan blogissa ihmeteltiin joustamatonta sairaanhoitajaa, joka haastoi ja voitti työnantajan 47 minuutin tähden. Valikoivalla uutisoinnilla saatiin ainakin osa hoitajiin kohdistuneista sympatioista kääntymään ”itsekkäitä”, ”joustamattomia”, ”potilaan vaarantavia” sairaanhoitajia vastaan.

Tämä kuvaa erittäin hyvin hoitoalan työkulttuuria kuntapuolella. On olemassa toki työpaikkoja, joissa yksittäiset johtajat ymmärtävät osaavan henkilöstön arvon. Näin he saavat ihmiset viihtymään työssään ja tekemään yhdessä parasta mahdollista tulosta. Yksityisellä puolella yritykset ovat ymmärtäneet tämän jo vuosikymmeniä sitten. Kuntapuolella terveydenhuollossa tätä viisasten kiveä ei ole vielä löydetty.

Hoitotyössä sitoutumisen aste on hyvin korkea. Hoitajat kouluttautuvat eettiseen ammattiin ja sitoutuvat potilaan puolesta puhujaksi. Työnantaja on aina voinut luottaa tähän. Joustetaan, venytään ja paukutaan. Joustaminen tapahtuu aina vain yhteen suuntaan – potilaiden tarpeisiin vedoten. Unohdetaan omat tarpeet, syömiset ja juomiset. Jossain vaiheessa huomataan, että kiire ei koskaan lopu. Työnantajan vaatimukset eivät vähene. Sijaista ei saatu – pärjätkää. Kun sijaisia saadaan, rahat on loppu eikä ole lupa palkata. Taas on pakko pärjätä. Ja hoitajahan pärjää.

Pärjää, kunnes sattuu jotain. Kiireen keskellä tapahtuva virhe on inhimillinen, mutta potilaalle kohtalokas. Vain ja ainostaan hoitaja, joka on tehnyt virheen sekä vuoron vastuuhoitaja istuvat oikeudessa tutkittavana. Vastuu hoitotyössä on yksilöllä. Hoitaja, joka pitää puolensa työnantajan asiattomuuksia kohtaan, tekee myös potilaalle palveluksen. Jossain menee raja, jonka yli venyminen kääntyy riskiksi myös potilaalle.

Terveydenhuollossa toimintakulttuuri on usein hyvin hierarkista. Osatonhoitajat ja ylihoitajat – esimiehet ja johtajat – käyttävät suurta valtaa esimerkiksi työvuorosuunnittelussa. Se, saatko työvuorotoiveitasi läpi, on sattuman kauppaa ja vain esimiehen hyväntahtoisuudesta kiinni.

Olen kuullut hoitotyön johtajan sanovan, että vain esimiehillä on lupa suunnitella toimintoja, työntekijän tehtävä on toteuttaa niitä. Tällä työnantajan asenteella on tehty (ja tehdään edelleen) monta turhaa ja päällekkäistä kehityshanketta, jotka vievät veronmaksajien rahoja kankkulan kaivoon. Eivätkö työntekijät ole parhaita asiantuntijoita kertomaan kuinka heidän työnsä sujuu mahdollisimman hyvin? Hyvä työilmapiiri luodaan osaamista kunnioittavalla asenteella, jolloin saadaan aikaan myös tehokkainta tulosta.
Vaikka kunnallinen työnantaja onkin tottunut kohtelemaan työntekijöitä kuin karjaa, muutoksen tuulet ovat puhaltamassa. Osaava henkilökunta äänestää jaloillaan. Puskaradio kertoo, missä työntekijöitä kunnioitetaan ja missä heidän ääntään kuullaan. Näistä paikoista löytyvät myös tulevaisuudessa parhaat työntekijät. Siellä tehdään myös parasta tulosta. Kuntatyönantajan on joko muutettava asennettaan saadakseen rekrytoitua pysyvää henkilökuntaa tai yksityistettävä toimintansa. Näin johtajuus ja työkulttuuri muuttuvat oman aseman korostamisesta sekä työntekijän polkemisesta työn tekemisen iloon.

Ruusuja kaikille ahkerille hoitajille!

kuva

Hoitotyötä johdetaan kalliisti

Hoitotyön johtamisessa on ongelmia. Työviihtyvyys, kustannustehokkuus, koettu ja mitattu laatu verrattuna kustannuksiin ei ole kohdallaan. Hoitotyötä johdetaan valitettavan autoritaarisesti. Hoitotieteelliset ihanteet yritetään siirtää sellaisenaan käytäntöihin. Paperisulkeiset ja tilastoinnit tuskastuttavat henkilökuntaa. Itse hoitamiselle jää jatkuvasti vähemmän aikaa.

Mikään tiede tai tutkimus ei yleensä tuota sellaisenaan toteutuskelpoisia käytänteitä. Olipa kysymys vaikka insinööritieteistä, kehitys myytäväksi huipputuotteeksi vaatii soveltavaa osaamista ja kustannustietoisuutta. Myytävällä tuotteella pitää olla hinta, joka kannattaa tuotteesta maksaa.

Hoitotyössä, erityisesti kotihoidossa ja hoivapuolella on unohdettu kustannustehokkuuden arvioiminen. Minkälaiset hoitosuunnitelmat, mittarit, kirjaamis- ja organisoitumiskäytännöt tukevat oikeasti työtehtävän laadukasta suorittamista? Hienoja visioita ei uskalleta kyseenalaistaa ja laskea oikeita kustannuksia. Mihin hoitajien aika oikeasti menee?

Olen itse täysin turhautunut lukuisiin päällekäisiin mittareihin. Kotihoidon asiakkaat ovat nykyään entistä huonokuntoisempia ja heidän palvelun tarpeensa muuttuu jatkuvasti. Palvelun muutoksesta on tullut useiden tuntien kestävä tietokoneohjelmien ja mittareiden pyöritysrumba, jossa on tärkeä muistaa yksittäisten täppien sijainti, tai koko homma menee plörinäksi.

Hoitaja huomaa, että dosetista on jäänyt Sanelma-Kustalla iltalääkkeet ottamatta. Eipä riitäkkään, että hoitaja päättelee, että nyt on aika aloittaa iltakäynnit Sanelma-Kustaalle, vaan hoitajan tulee toki tehdä uusi kirjallinen voimavarakartoitus, jonka jälkeen hänen tulee täyttää useita sivuja pitkä kyselylomake RAI. Jos RAI antaa capsit, eli pisteet, joiden perusteella palvelua voidaan muuttaa, voi hoitaja tämän jälkeen tehdä uuden hoito- ja palvelusuunnitelman tavoitteineen. Nyt hoitajalla on lupa tehdä se kaikkein tärkein, jotta Sanelma-Kustaa saisi huomenna varmasti iltalääkkeensä, eli viikko-ohjelman päivityksen. Toki me haluamme Sanelma-Kustaalle elämanlaatua. Me kuntoutamme aktiivisesti häntä. Sanelma-Kustaa piristyy nopeasti. Muistikin palaa. Verenpainelääkkeen vähentämiselläkin saattoi olla merkitystä Sanelma-Kustaan voinnin kohenemiseen. Sanelma-Kustaa on jo useasti ollut ottamassa iltalääkkeitä, kun hoitaja menee käynnille. Sekä hoitaja, että Sanelma-Kustaa ovat sitä mieltä, että kuukauden iltakäyntien jälkeen, voidaan ne turvallisesti jättää pois. Tätähän ei hoitaja tokikaan voi  suoralta kädeltä tehdä, vaan aloittaa jälleen voimavarakartoituksesta, RAIn capsien kautta hoitosuunnitelman tavoitteisiin, ennen viikko-ohjelman uutta päivitystä.

Tällainen järjestelmä voi täyttää hienot hoitotieteelliset standardit, mutta hukattu aika ei tuo asiakkaalle tai organisaatiollle sellaista lisäarvoa, että siitä saisi millään tavalla järkevää toimintaa, saati kustannustehokasta.

työyhteisö

Henkensä kaupalla

Hoitotyö on vaarallista. Rajattomuus, päihteet ja mielenterveysongelmat kasvavat yhteiskunnassa. Tämä näkyy terveydenhuollossa lisääntyvänä häiriökäyttäytymisenä. Päivystyksissä tarvitaan vartijoita rauhoittamaan uhkaavia tilanteita.

Terveydenhuollon yksiköiden turvallisuuskäytännöt vaihtelevat suuresti. Suuret yksiköt, päivystykset ja sairaalat ovat ottaneet turvallisuustekijät osaksi työnsuunnittelua. On kuitenkin toimialoja, joissa turvattomuus on arkipäivää. Pahimmista väkivallanteoista saamme lukea lehdistä hoitajien kuolemina tai vammautumisina. Väkivallanteot saattavat tulla yllätyksenä johdolle, mutta harvoin hoitohenkilökunnalle. Henkilökunta on saattanut selviytyä useasta vähältä piti- tilanteesta tulematta kuitenkaan kuulluksi johdolle. Kunnes jotain lopulta sattuu.

Kotihoito on vaarallista. On vain ajan kysymys, koska jotain vakavaa jälleen tapahtuu. Vaikka muistisairas asiakas voi myös olla väkivaltainen, useinmiten vaaratilanteet liittyvät jollain tapaan päihteiden käyttöön. Päihteitä väärinkäyttävä mielenterveyspotilas ei välttämättä ole kotihoidon asiakas, vaan asiakkaan omainen. Myös muistisairaiden päihteiden käyttö on vaaratekijä.

Eräs hoitaja pääsi pakoon isoa humalaista dementoitunutta miestä, joka yritti kammeta häntä vuoteeseen. Toinen hoitaja pääsi pakoon päihtynyttä omaista, joka hyökkäsi päälle tarkoituksenaan tappaa. Kolmas hoitaja onnistui pelastautumaan tönäisemällä asiakkaan vävyn parvekkeelle ja sulkemalla oven, jotta ehti huoneistosta pois, kun vävy käyttätyi uhkaavasti. Erään asiakkaan psykoottinen omainen käveli hoitajan ylitse. Asiakkaat ovat uhkailleet hoitajia sekä kirveillä, että veitsillä. Myös laajennettu itsemurha on ollut uhkakuvana kotihoidossa.

Päivystyksessä kolmen vartijan pitelemä tai lepositeissä hoidettu sekakäyttäjä potilas lähetetään kotihoidon asiakkaaksi ilman minkäänlaista harkintaa turvallisuudesta. Myöskään tieto asiakkaan vaarallisuudesta ei siirry. Kotihoitajat tekevät yksin käyntejä asiakkaille. Vasta kun hoitaja tulee uhatuksi, saattaa asiakkaan taustasta selvitä ilmiselviä riskitekijöitä.

Terveydenhuoltoala niinkuin kotihoitokin tarvitsee vahvaa turvallisuusjohtamista. Ei aseella uhkaavan asiakkaan tai sekakäyttäjien huumeluolaan kotikäyntiä turvaamaan riitä toinen hoitaja. Tarvitaan riskiarviota, kenelle ylipäätään on riittävän turvallista ja mielekästä järjestää hoito kotiin. Tarvitaan myös turvallisuusalan ammattilaisia turvamaan käyntejä. Hoitajan asiantuntemus ei ole turvallisuudessa, vaikka kokemus onkin opettanut jonkinlaisia selviytymiskeinoja.

Kotihoidon turvallisuusjohtaminen on lapsenkengissä. Uhkaavia tilanteita on lähes päivittäin, mutta raportteja ei tehdä. Miksi? Yksi syy on se että raportin tekoa ei työnantajan puolelta ohjata aktiivisesti. Ei käydä keskustelua, missä tilanteessa se tulisi vähintään tehdä. On lukuisia työntekijöitä, jotka ei edes tiedä, että tällainen raportointikäytäntö on olemassa. Raporttien vähäisyys ei kerro työntekijöiden turvallisuudentunteesta, vaan huonosta turvallisuusjohtamisesta.

20150313_124536

Tilastoinnin ongelmista

Tilastointi on muodostunut johtamisen kompastuskiveksi. Ensimmäinen ongelma kotihoidossa on tilastointitapa. Kaupungissamme tilastoidaan asiakasajaksi vain se aika, jonka työntekijä on asiakkaan oven sisäpuolella. Esimerkiksi kun asiakkaan roskat viedään, se ei ole enää asiakkaalle tilastoituvaa aikaa. Ei myöskään apteekki- tai muut asioinnit.

Puhelut omaisten tai yhteistyökumppanien, esimerkiksi kotiuttavan sairaalan kanssa, eivät ole myöskään tilastollisesti asiakasaikaa. Jos asiakkaalle on määrätty laboratoriokokeita sairaalasta, kotihoitaja ohjelmoi ne työtehtäviin, selvittää, mitä kokeita tulee ottaa, minkälaiset esivalmistelut ja tiedottaa niistä eteenpäin. Sitten hän selvittää mitä putkia käytetään ja ovatko lähetteet valmiina. Jos eivät ole, hän pyytää lääkäriltä lähetteet tai tekee itse. Sen jälkeen hän varmistaa, että kotikäynnillä on mukana tarvittavat putket ja välineet. Tässä vaiheessa työaikaa on saattanut kulua jo kaksi tuntia, ennen kuin hoitaja pääsee lähtemään asiakkaan luokse. Itse käynti asiakkaalla saattaa kestää 20 minuuttia, ja vain tämä aika tilastoituu asiakastyöksi. Matkoineen ja laboratoriokäynteineen saattaa työtehtävästä tilastoitua vain 10% asiakastyöajaksi.

Koska kotihoidon tehtävänluonteeseen kuuluu kiertää asiakkaan luota toiselle, haukkaavat siirtymät aina osan työajasta. Matkaan kuluvaa aikaa ei tilastoida. Myöskään päivittäisiä asiakasmääriä ei tilastoista lueta. Siirtymisiin menee sitä enemmän aikaa, mitä useampia kohteita on, mutta tätä ei tilastojen luennassa oteta huomioon. Kuinka voidaan verrata päivittäistä työtaakkaa eri alueiden kesken, jos toisella on käytävänä 3 kohdetta ja toisella 17? Käyntimäärän noustessa myös siirtymisiin kuluva aika nousee prosenttuaalisesti.

Kunnanisät ova asettaneet tilastollisia tavotteita, joiden saavuttaminen merkitsisi kallista laskua veronmaksajille. Jos lähihoitajalta vaaditaan 65% asiakkaalle tilastoituvaa työtä, niin työpäivässä tulee vähentää asiakaskäyntien määrää, jotta siirtymisiin kuluvaa aikaa voidaan vähentää ja näin kyetään asiakkaalla vietettyä aikaa nostamaan. Näin saman asiakasmäärän hoitamiseen tarvitaan enemmän hoitajia kuin nyt. Resursseja ei kuitenkaan ole varaa lisätä.

Kunnalle on edullisinta se, mitä useamman asiakkaan tarpeeseen yksi hoitaja vastaa. Jo nyt tilastoista olisi mahdollista laskea, kuinka monta asiakaskäyntiä yksi hoitaja työpäivänään tekee. Koska matkoja eikä asiakaskäyntimääriä lasketa, asettavat johtajat absurdeja tavoitteita. Lopputuloksena on jatkuva eipäs juupas-keskustelu. Työntekijät, jotka tekevät eniten asiakaskäyntejä päivässä, eli ovat edullisimpia veronmaksajille, saavat negatiivista palautetta välittömän asiakastyön vähäisyydestä.

Julkisen talouden johtaminen perustuu yhä enemmän tilastoihin. Toivottavasti johtajat selvittävät, mitä tilastointi ja tavoitteet merkitsevät käytännössä, ennen päätöksentekoa.

2015-04-10 10.37.20