Avainsana-arkisto: muistisairas

Ketterä kuin orava, vaikka muisti hatara

Kotihoidon asiakas on usein yksin asuva muistisairas. Kotihoidon tarkoituksena on tukea asiakasta pärjäämään kotona, vaikka toimintakyky heikkenee. Aina se ei ole helppoa. Muistamaton joutuu helposti törmäyskurssille ympäristönsä kanssa. Vaikeinta tilanne on, kun fyysinen toimintakyky on vielä hyvä, mutta päättelykyky jo vaikeasti heikentynyt.

Eräs muistisairas herra ei voinut ymmärtää, miksi hän ei saanut 35 vuotta vanhaan partakoneeseensa uusia osia. Hän oli niin tuohtunut myyjän kykenemättömyydestä palvella häntä, että uhkaili lähtevänsä kirveen kanssa hakemaan haluamaansa osaa. Myyjä oli kuitenkin onnistunut rauhoittamaan vaativan asiakkaansa.

Toinen herra lähti  tekemään asuntokauppoja päästäkseen eroon asunnossa vierailevilevilta harhoilta, jotka kävivät piilottelemassa hänen tavaroitaan. Kiitos huomiokykyisen ja rehdin kiinteistövälittäjän mitään peruuttamatonta ei ehtinyt tapahtua.

Olemme tavoitelleet herraa, joka ei tiennyt missä maassa on. Olisimme halunneet jakaa hänen viikon lääkkeensä. Sen hän tiesi, että ei ollut Suomessa. Lopulta selvisi, että hän oli ilmeisesti Amsterdamissa. Matkatyötä tehneelle herralle lentomatkustaminen oli paremmin hallussa kuin kotiosoite. Samainen herra oli eksyttyään keksinyt poiketa hotelliin, kun ei muistanut kuka on ja missä asuu. Muisto hotellin tuomasta levosta ja turvasta oli pelastanut kylmettyneen herran. Auttavainen henkilökunta oli ymmärtänyt soittaa apuvoimia. Herra oli päässyt ambulanssikyydillä kotiin.

Toisinaan liikkuvainen muistisairas päätyy aivan toiseen kaupunkiin, eikä selviä ilman ulkopuolisten apua. Onneksi joku aina yleensä pysähtyy hätääntyneen vanhuksen edessä ja auttaa esimerkiksi soittamalla hätänumeroon ja jäämällä odottamaan hänen kanssaan, kunnes viranomaiset saapuvat.

Muistisairaan vanhuksen kotona asuminen vaatii myös ympäristöltä asennetta ja ymmärrystä. Älä jää vain ihmettelemään oudosti käyttäytyvää vanhusta, vaan selvitä, tietääkö hän, kuka on, missä on ja mitä on tekemässä.